Juha Pihkalas tal

Kyrka. 12.6.2009 kl. 00:00

Sisaret ja veljet, systrar och bröder i Kristus! On ilo esitellä teille, hyvät vuosikokousedustajat ja päättäjät, lähetysseuran suurena juhlavuotena sen edellistä toimintakautta, jolloin tietysti tämän vuoden valmistelut ovat olleet kaiken muun ohella täydessä käynnissä. 


Oulun juhlilla viime vuonna totesin, että lähetysseurassa meneillään ollut toimintarakenteen muutos aluepohjaisesta ohjelmapohjaiseksi on ollut suunnaltaan oikea ja välttämätön, mutta käytännössä paljon odotettua hitaammin edennyt hanke. Oli ollut ennalta arvioitua vaikeampaa irtautua vanhoista suunnittelumalleista, nousta kärryjen syvään uurtamista urista uusille kulkuteille. Silloin puhuttiin siis vuodesta 2007. Viime vuosi on kuitenkin merkinnyt asiassa selvää läpimurtoa. Sen voitte nähdä toimintakertomuksesta. Uusi tapa suunnitella ja toteuttaa missiotamme, Jumalan suurta tehtävää kaikkialla maailmassa on nyt jäsentynyt, konkretisoitunut, osoittautunut todella hyödylliseksi ja läpinäkyväksi työkaluksi. Se on nyt sisäistetty

ja alkaa tuottaa hedelmää. 


Uuteen suunnittelu- ja toimintamalliin on siirrytty siksi, että voitaisiin entistä täsmällisemmin ja tehokkaammin vastata lähetyksen lähes mittaamattomaan haasteeseen tässä monin tavoin rikkinäisessä, synnin, syyllisyyden ja yksilöllisen ja yhteisöllisen itsekkyyden ja epäoikeudenmukaisuuden, hyljeksinnän ja halveksunnan repimässä maailmassa. Sen on Jumala isällisessä rakkaudessaan antanut meille tehtäväksi, siihen on Kristus armossaan antanut sisäisen vapauden ja Pyhä Henki voiman ja yhteyden. Toteutuakseen se vaatii laajaa yhteistyötä ja rajallisten voimavarojen entistä tarkempaa suuntaamista ja kohdentamista. Pitkäjänteisenä ja sitoutuneena sen on samalla oltava entistä täsmällisempää olennaiseen tarttuvaa. On kyettävä vastaamaan kysymyksiin: mitä, missä, milloin, mitä varten, kenelle ja keiden kanssa. Ohjelmapohjaisuus luo tähän entistä paljon paremmat edellytykset.


Viime vuoden toimintakertomus on tässä suhteessa olennaisesti aikaisempia valaisevampi. Olemme astuneet aimo askelia oikeaan suuntaan. Asian sisäistyminen näkyy nyt jo hyvin ja kantaa kertomuksessa hedelmää. Se on paljon entistä selvemmin kytköksissä toimintasuunnitelmaan. Yhdessä nämä kaksi antavat oivallisen mahdollisuuden arvioida työn toteutumista. Myös lähettävissä seurakunnissa on entistä helpompi nähdä, mihin omien nimikkolähettien tai kohteiden työ painottuu. Vaikka Jumalan sisäistä työtä ja kokonaisvaltaisen evankeliumin vaikutusta ihmisten sydämissä on vaikea mitata, työssämme on paljon sellaista, jota on välttämättä mitattava, jotta tekisimme oikeita asioita oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. 


Ohjelmapohjaisuus ei tarkoita kokonaisvaltaisen lähetyksen kaventumista yksittäisiksi viipaleiksi tai toiminnoiksi. Siellä, missä painopiste on julistuksessa ja seurakuntatyössä, ei tietenkään unohdeta yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja diakoniaa, ei tietenkään omaehtoisuuden kehittämistä, ei tietenkään yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja rauhaa eikä myöskään HIVin ja aidsin aiheuttamaa hätää, mikäli sitä alueella esiintyy. Sama kokonaisvaltaisuus koskee kaikkia ohjelmia: ne kertovat kulloisessakin tapauksessa alueella ajankohtaisesta täsmäpainotuksesta, toiminnan kärkenä olevasta tarttumapinnasta, jonka rinnalla myös kaikki muu on mukana. Jumalan luomia ja lunastamia ihmisiä pyritään lähestymään heidän eniten tarjoutuvasta hädästään ja tarpeestaan käsin, mutta pitämään heistä huolta kokonaisina ihmisinä ja oman yhteiskuntansa kasvatteina.


Suomen lähetysseura on vain lähetystä varten. Sillä ei ole omia kirkkopoliittisia eikä muitakaan erityistavoitteita. Se haluaa toteuttaa alkuperäistä tehtäväänsä kirkkomme kokonaisvaltaisen lähetyksen toteuttajana. Se nojaa kaikessa kirkkomme seurakuntiin, jotka äänivaltaisina jäseninä käyttävät ratkaisevasti sen päätösvaltaa. Näin seurakuntamme omistavat lähetysseuran. Mutta jäsenistöömme kuuluu myös kymmeniä järjestöjä – myös useita kirkkomme herätysliikkeitä. Meillä on siis muitakin kumppaneita kuin seurakunnat, mutta nämä muut kumppanimme jakavat saman näkemyksen kirkon työstä ja lähetyksestä, mikä on kantavana näkynä seurakunnissa.


Finska Missionssällskapets ända ändamål är mission. Vi har inga egna kyrkopolitiska eller andra specialsyftena. Vi vill förvärkliga vårt ursprungliga ändamål som agent av kyrkans holistiska mission. Vi stödjer oss i allt på församlingarna, vilka som röstberättigade medlemmar utöver på avgörande sätt sällskapets beslutsbefogenhet. De är församlingarna som ägnar Finska Missionssällskapet. Men vi har som medlemmar också tiotals av organisationer – också några väckelserörelser. Vi har således som kollektiva kumpaner inte endast församlingar,

men alla de fördelar den visionen av kyrkans arbete och mission, som bär livet i församlingarna.


Meillä on siis laaja yhteistyöverkosto, josta iloitsemme, ja se näyttää yhä kasvavan. Mutta me pyrimme myös rakentamaan uusia verkostoja sekä löytämään uusia tukijoita ja esirukoilijoita perinteisten rakenteiden ja järjestöjen ulkopuolelta, siis laajentamaan sitä joukkoa, joka haluaa jakaa omastaan ihmisten hyväksi – ja olemme siinä myös onnistuneet. Suomessa on paljon niitä, jotka haluavat olla jakamassa kokonaisvaltaisen ihmisyyden taakkaa kaikkialla maailmassa. On paljon niitä, jotka tuntevat sen haasteen omassatunnossaan sekä etsivät luotettavaa ja osaavaa kanavaa voidakseen vastata siihen. Meidät on tunnistettu sellaiseksi. Meihin luotetaan.


Toteutamme tehtäväämme yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa siten, että oma työmme on kaikkialla siellä, missä se suinkin on mahdollista, paikallisten kirkkojen työtä. Olemme siellä kumppaneita, emme omistajia. Itsenäistä työtä teemme vain siellä, missä mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Useimmiten myös niin sanotuilla kirkottomilla alueilla löytyy kumppani Luterilaisen maailmanliiton kanavien kautta, mutta myös muita kansainvälisiä ekumeenisia järjestöjä on ollut rinnallamme. Näin me vältämme viimeiseen asti rakentamasta omaa, rahaa ja henkilöstöä vaativaa organisaatiota sinne, missä yhteistyö avaa mahdollisuuden käyttää voimavaroja juuri siihen työhön, johon ne on tarkoitettu.


Vahva osoitus rinnalla kulkevaan vuorovaikutukseen rakentuvan toimintamallimme hedelmällisyydestä on ollut kuluneella viikolla Päiväkummussa pidetty historiamme toinen kattava Partners Consultation: yli kaksikymmentä kumppaniamme Jumalan lähetyksessä eri puolilta maailmaa on ollut kanssamme yhdessä pohtimassa yhteisen työmme ja keskinäisen yhteistyön näkymiä ja haasteita. Edellisen kerran näin tapahtui tämän vuosituhannen alussa, mutta tarkoitus on tulevaisuudessa järjestää näitä tapaamisia noin viiden vuoden väliajoin. Niiden

hedelmällisyys ei ole osoittautunut vain kahdenkeskiseksi, vaan myös monenkeskiseksi. Niissä ei ole kehitelty eteenpäin vain Lähetysseuran ja sen kumppanien pohjoinenetelä

–suhdetta tai pohjoinenitä suhdetta, vaan myös etelän kirkkojen keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä Jumalan lähetyksen toteuttamiseksi. Näin löydetään yhdessä uusia voimavaroja, tunnistetaan tarpeita, ollaan lähettämässä ja lähtemässä.


Tälle vuosikokoukselle on toimitettu myös esitys Suomen lähetysseuran sääntöjen muuttamiseksi, jotta ne ajanmukaistettuina palvelisivat entistä paremmin seuramme työtä. Ne on päivitetty vastaamaan vuoden 1995 jälkeistä kehitystä, myös vastaamaan tulevaisuuden nyt tunnistettuihin näkymiin. Niissä on täsmennetty eri toimijoiden hallinnollisia vastuita sekä otettu huomioon toisaalta meneillään oleva seurakuntarakenteen muutos ja toisaalta syvenevään kumppanuuteen ja vuorovaikutukseen perustuva työskentelymalli – se, johon äsken viittasin.


Suomen Lähetysseura on tällä hetkellä maailman suurin luterilainen toimija lähetystyössä – todennäköisesti suurimpia koko evankelisen kristikunnan piirissä. Meihin luotetaan maailmalla ja meiltä myös odotetaan paljon. Yhteistyöpyyntöjä tulee jatkuvasti enemmän kuin mihin pystytään vastaamaan. On tärkeätä, että seurakunnat, tukiyhteisöt ja yksittäiset Jumalan lähetykseen sitoutuneet auttavat meitä kantamaan sen vastuun, mikä meille on annettu.



litteratur. Då Emma Ahlgren skriver fiktion är det roligt, absurt, vasst och mörkt. Men hon påminner om att det i verkligheten finns hjälp mot mörker. Det finns terapi och medicin. Och djur. Och ibland också Gud. 14.2.2025 kl. 13:37

GRÖN OMSTÄLLNING. Nina Långstedt är den sjunde generationen som odlar jorden på Krämars i Svartå, Ingå. Hon vill göra allt hon kan för att rädda inte bara Krämars utan hela planeten för framtidens generationer. – Det är hopplöst, men vi måste göra det ändå. 13.2.2025 kl. 09:43

ungdomens kyrkodagar. – Det som var särskilt fint i år var att vi kom till att ingen ska pushas ut från församlingen bara för att vi har lite olika värderingar, säger Mona Nurmi. 12.2.2025 kl. 18:26

LÄGER. Varför får bara ungdomarna gå på läger? undrade några konfirmandföräldrar. Klart vuxna behöver läger också, tänkte de i Åbo svenska församling. Nu blir det av – välkommen på vuxenläger! 11.2.2025 kl. 14:07

kyrkomusiker. Fiona Chow är ny kantor i Borgå svenska domkyrkoförsamling. Under pandemin hade hon tråkigt medan kyrkorna stod tomma. Det var en perfekt tid att öva orgel! Och så blev hon kyrkomusiker. 10.2.2025 kl. 11:48

FÖRFÖLJELSE. 380 miljoner kristna i världen blir förföljda och diskriminerade, skriver Open Doors i sin senaste årsrapport. Finländare som turistar i Turkiet, Marocko, Egypten eller Vietnam tänker kanske inte ens på det. 7.2.2025 kl. 18:47

Personligt. Simon Westerlund har alltid fascinerats av berättelser – från barndomens sagor till historiens stora skeenden. Hans resa har tagit honom från från studier i historia till läraryrket, och från den Evangelisk-lutherska kyrkan till den ortodoxa tron. 29.1.2025 kl. 15:41

KYRKOR I USA. Varumärket Proud Boys har betecknats stå för rasistisk nyfascism och våld i USA. Nu ägs rörelsens namn av en afroamerikansk kyrka i Washington som de vandaliserat. 7.2.2025 kl. 13:03

ANDLIG TORKA. Ivern är borta. Gud är tyst och bönen en ansträngning. Någon gång bestämde vi oss för att tro, kanske nyligen eller kanske för trettio år sedan. Det var så fint på den tiden! Det var så lätt att be. Vi var så ivriga. Vi tänkte att vi hade listat ut allt: så här skulle det härefter vara i vårt liv, så här helt och kärleksfullt och hängivet. Vi tänkte att det skulle vara lätt. Vi tänkte att vi hade hittat hem. 6.2.2025 kl. 12:10

ÅRETS KANTOR. Utmärkelserna har haglat tätt för Lisen Borgmästars. Under tre efterföljande dagar fick hon vetskap om en utmärkelse per dag. Nu senast har hon blivit utsedd till Årets kantor 2025. 5.2.2025 kl. 22:01

LAESTADIANERNAS FRIDSFÖRENINGARS FÖRBUND. Stig-Erik Enkvist har återkommit som verksamhetsledare för LFF efter fem års paus. Han kommer till en ny organisation och ny adress. 5.2.2025 kl. 13:40

slef. Trots att Evangeliföreningen sålt sin mjölkko, en industrifastighet i Esbo, satsar föreningen friskt på ny verksamhet och nyanställningar. En ny stugby på lägerområdet Klippan i Monäs, Nykarleby är också under planering. 2.2.2025 kl. 09:07

BORGÅ STIFT. Borgå stift gör en ny strategi 18 år efter den föregående. Fast till mångas överraskning är den inget färdigt visionsdokument, utan ett arbetshäfte med frågor. Kyrkpressen frågade biskop Bo-Göran Åstrand varför. 3.2.2025 kl. 13:41

UK. Äktenskapsfrågan och samarbetet mellan kyrka och skola – det var frågor som väckte debatt när Borgå stifts ungdomsparlament Ungdomens kyrkodagar samlades i Karis i helgen. 3.2.2025 kl. 17:22

forskning. Läkarvetenskapen vet inte exakt vad som orsakar PMS, men många kvinnor vet vad det är att inte riktigt känna igen sig själv några dagar varje månad. Sara Högberg blev less på bristen på kunskap och skrev en forskningsplan. Nu doktorerar hon i teologi – och forskar på menscykeln. 29.1.2025 kl. 17:52

FÖRSAMLINGSLIV. Då Pedersöre församlings manskör samlas till övning pratar de väder, vind och världsförbättring över laxsmörgåsen i pausen. Men då de sjunger är det allvar. – Det är inte alltid så lätt för karlar att prata om tro, men sjunga går bra, säger Henrik Östman. 2.6.2025 kl. 16:37

samer. Ärkebiskopen böjde sitt huvud tre gånger i den liturgiska ångergesten och bad på kyrkans vägnar det samiska folket om förlåtelse. Kyrkan har inte alltid handlat rätt i Sápmi. Med vad händer nu? 2.6.2025 kl. 10:00

SAMER I KYRKAN. Kyrkan vill ibland framstå som den största av syndare och berätta hemska historier om sig själv från förr. Men det som räknas är var kyrkan står inför samernas framtid, säger den samiska teologen Lovisa Mienna Sjöberg. 2.6.2025 kl. 10:00

den blomstertid. Har du någonsin undrat hur ”Den blomstertid nu kommer” skulle låta på Vörådialekt? Nu behöver du inte undra längre. 30.5.2025 kl. 14:52

Kolumn. Vår första bön i lidandet ska inte i första hand vara att Gud tar oss ur lidandet – utan att vi bjuder in honom att vandra med oss genom det. 30.5.2025 kl. 13:35