Juha Pihkalas tal

Kyrka. 12.6.2009 kl. 00:00

Sisaret ja veljet, systrar och bröder i Kristus! On ilo esitellä teille, hyvät vuosikokousedustajat ja päättäjät, lähetysseuran suurena juhlavuotena sen edellistä toimintakautta, jolloin tietysti tämän vuoden valmistelut ovat olleet kaiken muun ohella täydessä käynnissä. 


Oulun juhlilla viime vuonna totesin, että lähetysseurassa meneillään ollut toimintarakenteen muutos aluepohjaisesta ohjelmapohjaiseksi on ollut suunnaltaan oikea ja välttämätön, mutta käytännössä paljon odotettua hitaammin edennyt hanke. Oli ollut ennalta arvioitua vaikeampaa irtautua vanhoista suunnittelumalleista, nousta kärryjen syvään uurtamista urista uusille kulkuteille. Silloin puhuttiin siis vuodesta 2007. Viime vuosi on kuitenkin merkinnyt asiassa selvää läpimurtoa. Sen voitte nähdä toimintakertomuksesta. Uusi tapa suunnitella ja toteuttaa missiotamme, Jumalan suurta tehtävää kaikkialla maailmassa on nyt jäsentynyt, konkretisoitunut, osoittautunut todella hyödylliseksi ja läpinäkyväksi työkaluksi. Se on nyt sisäistetty

ja alkaa tuottaa hedelmää. 


Uuteen suunnittelu- ja toimintamalliin on siirrytty siksi, että voitaisiin entistä täsmällisemmin ja tehokkaammin vastata lähetyksen lähes mittaamattomaan haasteeseen tässä monin tavoin rikkinäisessä, synnin, syyllisyyden ja yksilöllisen ja yhteisöllisen itsekkyyden ja epäoikeudenmukaisuuden, hyljeksinnän ja halveksunnan repimässä maailmassa. Sen on Jumala isällisessä rakkaudessaan antanut meille tehtäväksi, siihen on Kristus armossaan antanut sisäisen vapauden ja Pyhä Henki voiman ja yhteyden. Toteutuakseen se vaatii laajaa yhteistyötä ja rajallisten voimavarojen entistä tarkempaa suuntaamista ja kohdentamista. Pitkäjänteisenä ja sitoutuneena sen on samalla oltava entistä täsmällisempää olennaiseen tarttuvaa. On kyettävä vastaamaan kysymyksiin: mitä, missä, milloin, mitä varten, kenelle ja keiden kanssa. Ohjelmapohjaisuus luo tähän entistä paljon paremmat edellytykset.


Viime vuoden toimintakertomus on tässä suhteessa olennaisesti aikaisempia valaisevampi. Olemme astuneet aimo askelia oikeaan suuntaan. Asian sisäistyminen näkyy nyt jo hyvin ja kantaa kertomuksessa hedelmää. Se on paljon entistä selvemmin kytköksissä toimintasuunnitelmaan. Yhdessä nämä kaksi antavat oivallisen mahdollisuuden arvioida työn toteutumista. Myös lähettävissä seurakunnissa on entistä helpompi nähdä, mihin omien nimikkolähettien tai kohteiden työ painottuu. Vaikka Jumalan sisäistä työtä ja kokonaisvaltaisen evankeliumin vaikutusta ihmisten sydämissä on vaikea mitata, työssämme on paljon sellaista, jota on välttämättä mitattava, jotta tekisimme oikeita asioita oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. 


Ohjelmapohjaisuus ei tarkoita kokonaisvaltaisen lähetyksen kaventumista yksittäisiksi viipaleiksi tai toiminnoiksi. Siellä, missä painopiste on julistuksessa ja seurakuntatyössä, ei tietenkään unohdeta yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja diakoniaa, ei tietenkään omaehtoisuuden kehittämistä, ei tietenkään yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja rauhaa eikä myöskään HIVin ja aidsin aiheuttamaa hätää, mikäli sitä alueella esiintyy. Sama kokonaisvaltaisuus koskee kaikkia ohjelmia: ne kertovat kulloisessakin tapauksessa alueella ajankohtaisesta täsmäpainotuksesta, toiminnan kärkenä olevasta tarttumapinnasta, jonka rinnalla myös kaikki muu on mukana. Jumalan luomia ja lunastamia ihmisiä pyritään lähestymään heidän eniten tarjoutuvasta hädästään ja tarpeestaan käsin, mutta pitämään heistä huolta kokonaisina ihmisinä ja oman yhteiskuntansa kasvatteina.


Suomen lähetysseura on vain lähetystä varten. Sillä ei ole omia kirkkopoliittisia eikä muitakaan erityistavoitteita. Se haluaa toteuttaa alkuperäistä tehtäväänsä kirkkomme kokonaisvaltaisen lähetyksen toteuttajana. Se nojaa kaikessa kirkkomme seurakuntiin, jotka äänivaltaisina jäseninä käyttävät ratkaisevasti sen päätösvaltaa. Näin seurakuntamme omistavat lähetysseuran. Mutta jäsenistöömme kuuluu myös kymmeniä järjestöjä – myös useita kirkkomme herätysliikkeitä. Meillä on siis muitakin kumppaneita kuin seurakunnat, mutta nämä muut kumppanimme jakavat saman näkemyksen kirkon työstä ja lähetyksestä, mikä on kantavana näkynä seurakunnissa.


Finska Missionssällskapets ända ändamål är mission. Vi har inga egna kyrkopolitiska eller andra specialsyftena. Vi vill förvärkliga vårt ursprungliga ändamål som agent av kyrkans holistiska mission. Vi stödjer oss i allt på församlingarna, vilka som röstberättigade medlemmar utöver på avgörande sätt sällskapets beslutsbefogenhet. De är församlingarna som ägnar Finska Missionssällskapet. Men vi har som medlemmar också tiotals av organisationer – också några väckelserörelser. Vi har således som kollektiva kumpaner inte endast församlingar,

men alla de fördelar den visionen av kyrkans arbete och mission, som bär livet i församlingarna.


Meillä on siis laaja yhteistyöverkosto, josta iloitsemme, ja se näyttää yhä kasvavan. Mutta me pyrimme myös rakentamaan uusia verkostoja sekä löytämään uusia tukijoita ja esirukoilijoita perinteisten rakenteiden ja järjestöjen ulkopuolelta, siis laajentamaan sitä joukkoa, joka haluaa jakaa omastaan ihmisten hyväksi – ja olemme siinä myös onnistuneet. Suomessa on paljon niitä, jotka haluavat olla jakamassa kokonaisvaltaisen ihmisyyden taakkaa kaikkialla maailmassa. On paljon niitä, jotka tuntevat sen haasteen omassatunnossaan sekä etsivät luotettavaa ja osaavaa kanavaa voidakseen vastata siihen. Meidät on tunnistettu sellaiseksi. Meihin luotetaan.


Toteutamme tehtäväämme yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa siten, että oma työmme on kaikkialla siellä, missä se suinkin on mahdollista, paikallisten kirkkojen työtä. Olemme siellä kumppaneita, emme omistajia. Itsenäistä työtä teemme vain siellä, missä mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Useimmiten myös niin sanotuilla kirkottomilla alueilla löytyy kumppani Luterilaisen maailmanliiton kanavien kautta, mutta myös muita kansainvälisiä ekumeenisia järjestöjä on ollut rinnallamme. Näin me vältämme viimeiseen asti rakentamasta omaa, rahaa ja henkilöstöä vaativaa organisaatiota sinne, missä yhteistyö avaa mahdollisuuden käyttää voimavaroja juuri siihen työhön, johon ne on tarkoitettu.


Vahva osoitus rinnalla kulkevaan vuorovaikutukseen rakentuvan toimintamallimme hedelmällisyydestä on ollut kuluneella viikolla Päiväkummussa pidetty historiamme toinen kattava Partners Consultation: yli kaksikymmentä kumppaniamme Jumalan lähetyksessä eri puolilta maailmaa on ollut kanssamme yhdessä pohtimassa yhteisen työmme ja keskinäisen yhteistyön näkymiä ja haasteita. Edellisen kerran näin tapahtui tämän vuosituhannen alussa, mutta tarkoitus on tulevaisuudessa järjestää näitä tapaamisia noin viiden vuoden väliajoin. Niiden

hedelmällisyys ei ole osoittautunut vain kahdenkeskiseksi, vaan myös monenkeskiseksi. Niissä ei ole kehitelty eteenpäin vain Lähetysseuran ja sen kumppanien pohjoinenetelä

–suhdetta tai pohjoinenitä suhdetta, vaan myös etelän kirkkojen keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä Jumalan lähetyksen toteuttamiseksi. Näin löydetään yhdessä uusia voimavaroja, tunnistetaan tarpeita, ollaan lähettämässä ja lähtemässä.


Tälle vuosikokoukselle on toimitettu myös esitys Suomen lähetysseuran sääntöjen muuttamiseksi, jotta ne ajanmukaistettuina palvelisivat entistä paremmin seuramme työtä. Ne on päivitetty vastaamaan vuoden 1995 jälkeistä kehitystä, myös vastaamaan tulevaisuuden nyt tunnistettuihin näkymiin. Niissä on täsmennetty eri toimijoiden hallinnollisia vastuita sekä otettu huomioon toisaalta meneillään oleva seurakuntarakenteen muutos ja toisaalta syvenevään kumppanuuteen ja vuorovaikutukseen perustuva työskentelymalli – se, johon äsken viittasin.


Suomen Lähetysseura on tällä hetkellä maailman suurin luterilainen toimija lähetystyössä – todennäköisesti suurimpia koko evankelisen kristikunnan piirissä. Meihin luotetaan maailmalla ja meiltä myös odotetaan paljon. Yhteistyöpyyntöjä tulee jatkuvasti enemmän kuin mihin pystytään vastaamaan. On tärkeätä, että seurakunnat, tukiyhteisöt ja yksittäiset Jumalan lähetykseen sitoutuneet auttavat meitä kantamaan sen vastuun, mikä meille on annettu.



Tankar. Vad är en thinkshow? Jo, ett talkshow-inspirerat format som ska väcka tankar. Möt en grupp ungdomar som lyfte upp psykisk ohälsa i form av en thinkshow. 26.2.2020 kl. 00:01

KÖR. I Terjärv finns en gammal, stark körtradition. Kyrkokören är en av de körer där traditionen lever. Kören är sannolikt en av de största i stiftet i förhållande till befolkningsunderlaget, cirka 1 800 församlingsmedlemmar i Terjärv. 28.2.2020 kl. 14:15

val. Ett mänskligt misstag hade lett till ett systematiskt fel i uträkningen av resultatet i valet av lekmän till stiftsfullmäktige. Det här uppdagades på måndagen när valnämnden i Borgå stift skulle faställa valresultatet. Tre av de invalda byttes ut. 17.2.2020 kl. 19:10

enkät. En källa till idéer, stöd och sakkunnig hjälp, tycker någon. Trögt och fjärmat från församlingarnas vardag, säger en annan. I Kyrkpressens enkät till kyrkoherdarna får en del av de funktioner Kyrkostyrelsen fyller gentemot församlingarna positiv respons medan andra möter skarp kritik. 17.2.2020 kl. 14:55

kyrkomötesval. Det blir landshövdingen Peter Lindbäck som blir Ålands representant i kyrkomötet under åren 2020–2024. Det stod klart sedan de åländska rösterna räknats på måndagen. 17.2.2020 kl. 17:22

samarbete. Skola, dagis och församlingshem i samma byggnad? Det kan bli verklighet i Houtskär. 14.2.2020 kl. 15:46

Valanalys. Väntat resultat i kyrkomötesvalet, anser Lucas Snellman. Den regionala spridningen är bra bland de invalda i Borgå stift, liksom bredden av kunnande. 14.2.2020 kl. 11:29

kyrkomötesval. De moderata konservativa och liberala – de som talar för att olika åsikter ska rymmas inom kyrkan och är redo att göra kompromisser – hade framgång i kyrkomötesvalet, konstaterar forskaren Veli-Matti Salminen. 13.2.2020 kl. 14:03

politiker. "Börja öva nu, för i himlen måste ni ändå komma överens." Det är Timo Soinis hälsning till sannfinländska politiker och finlandssvenska journalister. 13.2.2020 kl. 12:04

Thailand. Bob van Rijn hjälper fattiga i den thailändska djungeln – utan lön. Han missionerar inte, fast han är kristen. – Folk behöver först mat och kläder. 13.2.2020 kl. 12:00

val. Till stiftsfullmäktige väljs 14 lekmannamedlemmar och sju prästmedlemmar. Dessa valdes in. 12.2.2020 kl. 18:02

val. Borgå stift har fått två helt nya kyrkomötesombud: Ulla-Maj Wideroos och Mia Anderssén-Löf. 12.2.2020 kl. 17:25

val. Under de kommande fyra åren representeras Borgå stift av prästombuden Mia Anderssén-Löf och Rolf Steffansson och lekmannaombuden Ulla-Maj Wideroos, Göran Stenlund och Patrik Hagman i kyrkomötet, kyrkans riksdag. 12.2.2020 kl. 16:49

Läsning. Församlingen kan inte sitta i församlingshemmet och vänta på att folk ska komma dit. Församlingen måste ut i samhället. 11.2.2020 kl. 11:31

Volontärer. Gemenskapen i den svenska kyrkan i Fuengirola drar Karl- Erik och Ulla-Brita Wikström till den spanska solkusten. Nu senast som volontärer. 10.2.2020 kl. 13:28

rasism. Vid folkhögskolan med fokus på utlänningar som lär sig svenska är rektor Catharina von Schoultz orolig för den nya vågen av rasism. 30.8.2023 kl. 20:00

musik. Systrarna Britt-Mari och Gun-Helen Andtfolk har uppträtt över 1 500 gånger och är en dynamisk duo. De båda systrarna är öppna och välkomnande, men då vi pratar om tuffare saker blir orden färre. 30.8.2023 kl. 17:32

ETT GOTT RÅD. ”Lär dig lyssna. Ta auktoriteter med en nypa salt.” Det ärnågra av de goda råd baptistpastorn och gymnasieläraren Jan Edström skulle ha gett till sig själv, den 20-åriga Jani. 31.8.2023 kl. 20:00

UNDERSÖKNING. Kyrkpressen bad präster anonymt berätta vad som ligger bakom känslan av att vara utbränd. 30.8.2023 kl. 10:00

FÖRSAMLINGSFÖRBUNDET. Ina Laakso tar tillfälligt över Församlingsförbundets verksamhet. – Det är inspirerande och spännande. Jag ser fram emot det – hoppas vi ses! 28.8.2023 kl. 15:02