Juha Pihkalas tal

Kyrka. 12.6.2009 kl. 00:00

Sisaret ja veljet, systrar och bröder i Kristus! On ilo esitellä teille, hyvät vuosikokousedustajat ja päättäjät, lähetysseuran suurena juhlavuotena sen edellistä toimintakautta, jolloin tietysti tämän vuoden valmistelut ovat olleet kaiken muun ohella täydessä käynnissä. 


Oulun juhlilla viime vuonna totesin, että lähetysseurassa meneillään ollut toimintarakenteen muutos aluepohjaisesta ohjelmapohjaiseksi on ollut suunnaltaan oikea ja välttämätön, mutta käytännössä paljon odotettua hitaammin edennyt hanke. Oli ollut ennalta arvioitua vaikeampaa irtautua vanhoista suunnittelumalleista, nousta kärryjen syvään uurtamista urista uusille kulkuteille. Silloin puhuttiin siis vuodesta 2007. Viime vuosi on kuitenkin merkinnyt asiassa selvää läpimurtoa. Sen voitte nähdä toimintakertomuksesta. Uusi tapa suunnitella ja toteuttaa missiotamme, Jumalan suurta tehtävää kaikkialla maailmassa on nyt jäsentynyt, konkretisoitunut, osoittautunut todella hyödylliseksi ja läpinäkyväksi työkaluksi. Se on nyt sisäistetty

ja alkaa tuottaa hedelmää. 


Uuteen suunnittelu- ja toimintamalliin on siirrytty siksi, että voitaisiin entistä täsmällisemmin ja tehokkaammin vastata lähetyksen lähes mittaamattomaan haasteeseen tässä monin tavoin rikkinäisessä, synnin, syyllisyyden ja yksilöllisen ja yhteisöllisen itsekkyyden ja epäoikeudenmukaisuuden, hyljeksinnän ja halveksunnan repimässä maailmassa. Sen on Jumala isällisessä rakkaudessaan antanut meille tehtäväksi, siihen on Kristus armossaan antanut sisäisen vapauden ja Pyhä Henki voiman ja yhteyden. Toteutuakseen se vaatii laajaa yhteistyötä ja rajallisten voimavarojen entistä tarkempaa suuntaamista ja kohdentamista. Pitkäjänteisenä ja sitoutuneena sen on samalla oltava entistä täsmällisempää olennaiseen tarttuvaa. On kyettävä vastaamaan kysymyksiin: mitä, missä, milloin, mitä varten, kenelle ja keiden kanssa. Ohjelmapohjaisuus luo tähän entistä paljon paremmat edellytykset.


Viime vuoden toimintakertomus on tässä suhteessa olennaisesti aikaisempia valaisevampi. Olemme astuneet aimo askelia oikeaan suuntaan. Asian sisäistyminen näkyy nyt jo hyvin ja kantaa kertomuksessa hedelmää. Se on paljon entistä selvemmin kytköksissä toimintasuunnitelmaan. Yhdessä nämä kaksi antavat oivallisen mahdollisuuden arvioida työn toteutumista. Myös lähettävissä seurakunnissa on entistä helpompi nähdä, mihin omien nimikkolähettien tai kohteiden työ painottuu. Vaikka Jumalan sisäistä työtä ja kokonaisvaltaisen evankeliumin vaikutusta ihmisten sydämissä on vaikea mitata, työssämme on paljon sellaista, jota on välttämättä mitattava, jotta tekisimme oikeita asioita oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. 


Ohjelmapohjaisuus ei tarkoita kokonaisvaltaisen lähetyksen kaventumista yksittäisiksi viipaleiksi tai toiminnoiksi. Siellä, missä painopiste on julistuksessa ja seurakuntatyössä, ei tietenkään unohdeta yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja diakoniaa, ei tietenkään omaehtoisuuden kehittämistä, ei tietenkään yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja rauhaa eikä myöskään HIVin ja aidsin aiheuttamaa hätää, mikäli sitä alueella esiintyy. Sama kokonaisvaltaisuus koskee kaikkia ohjelmia: ne kertovat kulloisessakin tapauksessa alueella ajankohtaisesta täsmäpainotuksesta, toiminnan kärkenä olevasta tarttumapinnasta, jonka rinnalla myös kaikki muu on mukana. Jumalan luomia ja lunastamia ihmisiä pyritään lähestymään heidän eniten tarjoutuvasta hädästään ja tarpeestaan käsin, mutta pitämään heistä huolta kokonaisina ihmisinä ja oman yhteiskuntansa kasvatteina.


Suomen lähetysseura on vain lähetystä varten. Sillä ei ole omia kirkkopoliittisia eikä muitakaan erityistavoitteita. Se haluaa toteuttaa alkuperäistä tehtäväänsä kirkkomme kokonaisvaltaisen lähetyksen toteuttajana. Se nojaa kaikessa kirkkomme seurakuntiin, jotka äänivaltaisina jäseninä käyttävät ratkaisevasti sen päätösvaltaa. Näin seurakuntamme omistavat lähetysseuran. Mutta jäsenistöömme kuuluu myös kymmeniä järjestöjä – myös useita kirkkomme herätysliikkeitä. Meillä on siis muitakin kumppaneita kuin seurakunnat, mutta nämä muut kumppanimme jakavat saman näkemyksen kirkon työstä ja lähetyksestä, mikä on kantavana näkynä seurakunnissa.


Finska Missionssällskapets ända ändamål är mission. Vi har inga egna kyrkopolitiska eller andra specialsyftena. Vi vill förvärkliga vårt ursprungliga ändamål som agent av kyrkans holistiska mission. Vi stödjer oss i allt på församlingarna, vilka som röstberättigade medlemmar utöver på avgörande sätt sällskapets beslutsbefogenhet. De är församlingarna som ägnar Finska Missionssällskapet. Men vi har som medlemmar också tiotals av organisationer – också några väckelserörelser. Vi har således som kollektiva kumpaner inte endast församlingar,

men alla de fördelar den visionen av kyrkans arbete och mission, som bär livet i församlingarna.


Meillä on siis laaja yhteistyöverkosto, josta iloitsemme, ja se näyttää yhä kasvavan. Mutta me pyrimme myös rakentamaan uusia verkostoja sekä löytämään uusia tukijoita ja esirukoilijoita perinteisten rakenteiden ja järjestöjen ulkopuolelta, siis laajentamaan sitä joukkoa, joka haluaa jakaa omastaan ihmisten hyväksi – ja olemme siinä myös onnistuneet. Suomessa on paljon niitä, jotka haluavat olla jakamassa kokonaisvaltaisen ihmisyyden taakkaa kaikkialla maailmassa. On paljon niitä, jotka tuntevat sen haasteen omassatunnossaan sekä etsivät luotettavaa ja osaavaa kanavaa voidakseen vastata siihen. Meidät on tunnistettu sellaiseksi. Meihin luotetaan.


Toteutamme tehtäväämme yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa siten, että oma työmme on kaikkialla siellä, missä se suinkin on mahdollista, paikallisten kirkkojen työtä. Olemme siellä kumppaneita, emme omistajia. Itsenäistä työtä teemme vain siellä, missä mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Useimmiten myös niin sanotuilla kirkottomilla alueilla löytyy kumppani Luterilaisen maailmanliiton kanavien kautta, mutta myös muita kansainvälisiä ekumeenisia järjestöjä on ollut rinnallamme. Näin me vältämme viimeiseen asti rakentamasta omaa, rahaa ja henkilöstöä vaativaa organisaatiota sinne, missä yhteistyö avaa mahdollisuuden käyttää voimavaroja juuri siihen työhön, johon ne on tarkoitettu.


Vahva osoitus rinnalla kulkevaan vuorovaikutukseen rakentuvan toimintamallimme hedelmällisyydestä on ollut kuluneella viikolla Päiväkummussa pidetty historiamme toinen kattava Partners Consultation: yli kaksikymmentä kumppaniamme Jumalan lähetyksessä eri puolilta maailmaa on ollut kanssamme yhdessä pohtimassa yhteisen työmme ja keskinäisen yhteistyön näkymiä ja haasteita. Edellisen kerran näin tapahtui tämän vuosituhannen alussa, mutta tarkoitus on tulevaisuudessa järjestää näitä tapaamisia noin viiden vuoden väliajoin. Niiden

hedelmällisyys ei ole osoittautunut vain kahdenkeskiseksi, vaan myös monenkeskiseksi. Niissä ei ole kehitelty eteenpäin vain Lähetysseuran ja sen kumppanien pohjoinenetelä

–suhdetta tai pohjoinenitä suhdetta, vaan myös etelän kirkkojen keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä Jumalan lähetyksen toteuttamiseksi. Näin löydetään yhdessä uusia voimavaroja, tunnistetaan tarpeita, ollaan lähettämässä ja lähtemässä.


Tälle vuosikokoukselle on toimitettu myös esitys Suomen lähetysseuran sääntöjen muuttamiseksi, jotta ne ajanmukaistettuina palvelisivat entistä paremmin seuramme työtä. Ne on päivitetty vastaamaan vuoden 1995 jälkeistä kehitystä, myös vastaamaan tulevaisuuden nyt tunnistettuihin näkymiin. Niissä on täsmennetty eri toimijoiden hallinnollisia vastuita sekä otettu huomioon toisaalta meneillään oleva seurakuntarakenteen muutos ja toisaalta syvenevään kumppanuuteen ja vuorovaikutukseen perustuva työskentelymalli – se, johon äsken viittasin.


Suomen Lähetysseura on tällä hetkellä maailman suurin luterilainen toimija lähetystyössä – todennäköisesti suurimpia koko evankelisen kristikunnan piirissä. Meihin luotetaan maailmalla ja meiltä myös odotetaan paljon. Yhteistyöpyyntöjä tulee jatkuvasti enemmän kuin mihin pystytään vastaamaan. On tärkeätä, että seurakunnat, tukiyhteisöt ja yksittäiset Jumalan lähetykseen sitoutuneet auttavat meitä kantamaan sen vastuun, mikä meille on annettu.



ungdomens kyrkodagar. Ungdomens kyrkodagar pågår som bäst, efter ett långt uppehåll på grund av coronapandemin. 21.4.2022 kl. 19:08

sexuella minoriteter. Församlingsrådet i Vasa svenska församling öppnar sina utrymmen för vigsel av personer som tillhör sexuella minoriteter. Beslutet fattades i går kväll efter omröstning där rösterna föll tolv mot tre. Motförslaget var att vänta tills kyrkan löst äktenskapsfrågan. 28.4.2022 kl. 16:05

KYRKOMÖTET. I sitt öppningstal vid kyrkomötet på tisdag 3 maj talade ärkebiskop Tapio Luoma om kriget som Ryssland inledde i Ukraina i februari. 3.5.2022 kl. 15:03

FÖRSAMLINGSSAMMANSLAGNING. Cirka tre fjärdedelar av församlingsmedlemmarna på Bergö har skrivit under en namnlista som motsätter sig sammanslagningen av Malax, Petalax och Bergö församlingar. 4.5.2022 kl. 15:48

sekter. Peter Gembäck var en av pastorerna i den kristna pingstsekten i Knutby utanför Uppsala. Efter kraschen har han inte läst Bibeln på fem år. Och försökt sluta tro. Men det går inte. 13.4.2022 kl. 10:56

ETT GOTT RÅD. Lita inte på alla, säger Maria Antas i vår serie "Ett gott råd". 19.4.2022 kl. 14:55

kyrkbrand. Bergans kapell byggdes av frivilligkrafter på 1920-talet. Myndigheterna utesluter inte mordbrand. 14.4.2022 kl. 09:24

KONFIRMANDLÄGER. Ungdomsledaren Camilla ”Ino” Dannholm i Esbo ordnar konfirmationsläger på påsken. – Konfirmanderna lever i påskens högtid, säger hon. 12.4.2022 kl. 10:30

NYTT FRÅN DOMKAPITLET. Kyrkoherden i Matteus församling Stefan Forsén valdes hösten 2018 till direktör för det gemensamma församlingsarbetet vid samfälligheten i Helsingfors. Sedan dess har han varit tjänstledig från tjänsten som kyrkoherde i Matteus församling. Nu meddelar Forsén att han avgår från kyrkoherdetjänsten. Det här och en lång rad andra ärenden behandlade domkapitlet vid Borgå stift på sitt möte på torsdagen. 8.4.2022 kl. 14:45

BORGÅ DOMKAPITEL. Hon för in erfarenhet av över 20 år vid Röda Korset – och är nyvigd som präst. 8.4.2022 kl. 09:34

Ukraina. Det tog Olha Holubova över en vecka att ta sig från hemmet i Charkiv till tryggheten hos dottern Mariia Skog med familj i Korsholm. Kvar i Charkiv blev maken Yevhen. 8.4.2022 kl. 19:00

ORTODOXA KYRKAN I FINLAND. Vi har hundratals ryskspråkiga från Ryssland här, och redan innan flyktingarna kom hade vi ganska heta diskussioner efter gudstjänsterna. Jag är orolig. Det är så otroligt lätt att piska fram en het och krigisk atmosfär, säger Aleksej Sjöberg, ortodox kyrkoherde i Tammerfors. 30.11.-0001 kl. 08:21

Trakasserier. – Att andelen som upplevt trakasserier är så stor vittnar om att man pratar mer om trakasserier och vad man inte ska tolerera i arbetsgemenskapen, säger Veli-Matti Salminen, som är tf chef för Kyrkans forskning och utbildning. 6.4.2022 kl. 20:35

val. Edman har tjänstgjort i Nykarleby församling som tf. kyrkoherde sedan Mia Anderssén-Löf slutade som kyrkoherde. 4.4.2022 kl. 22:03

missbruk. För Tim Lillkvist var drogerna som att ligga i ett varmt bad och känna sig älskad – tills de bara svalde alla hans pengar och inte hade någon effekt. Nu tränar han på en vanlig vardag där han är värdefull bara för att han finns. 1.4.2022 kl. 16:33

STATSSTÖD. Kyrkan lägger om modellen för hur 124 miljoner euro i stöd från staten fördelas på annat sätt. Församlingar på Kimitoön, i Raseborg och Lovisa hör till vinnarna. 30.11.-0001 kl. 00:00

KYRKOMÖTET. Liberala storstadspräster öppnade debatten om samkönad vigsel i kyrkomötet. Biskoparnas kompromiss om dubbel äktenskapssyn fick stöd – men också kritik från både regnbågsfronten och de konservativa. 15.5.2024 kl. 10:35

musik. De närmaste dagarna många båten eller flyget till Sverige inför Taylor Swifts konserter i Stockholm. Varför börjar man lyssna till världens bästsäljande artist, Taylor Swift? Sofia Torvalds skriver om hur hon trillade ner i kaninhålet. 16.5.2024 kl. 11:51

Bok. Våra kroppar behöver föda. Vi behöver också föda för vårt själsliga liv. Birgitta Udd kombinerade behoven och skrev boken "Det smakar liv – Vardagstankar och recept". 15.5.2024 kl. 15:27

INGERMANLANDS KYRKA. Inom maj månad ska två av kyrkans missionsorganisationer förklara varför flera av deras anställda har prästvigts i en luthersk kyrka i Ryssland. Biskop Ivan Laptev i den ingermanländska kyrkan tycker ståhejet är märkligt. 14.5.2024 kl. 10:00