Juha Pihkalas tal

Kyrka. 12.6.2009 kl. 00:00

Sisaret ja veljet, systrar och bröder i Kristus! On ilo esitellä teille, hyvät vuosikokousedustajat ja päättäjät, lähetysseuran suurena juhlavuotena sen edellistä toimintakautta, jolloin tietysti tämän vuoden valmistelut ovat olleet kaiken muun ohella täydessä käynnissä. 


Oulun juhlilla viime vuonna totesin, että lähetysseurassa meneillään ollut toimintarakenteen muutos aluepohjaisesta ohjelmapohjaiseksi on ollut suunnaltaan oikea ja välttämätön, mutta käytännössä paljon odotettua hitaammin edennyt hanke. Oli ollut ennalta arvioitua vaikeampaa irtautua vanhoista suunnittelumalleista, nousta kärryjen syvään uurtamista urista uusille kulkuteille. Silloin puhuttiin siis vuodesta 2007. Viime vuosi on kuitenkin merkinnyt asiassa selvää läpimurtoa. Sen voitte nähdä toimintakertomuksesta. Uusi tapa suunnitella ja toteuttaa missiotamme, Jumalan suurta tehtävää kaikkialla maailmassa on nyt jäsentynyt, konkretisoitunut, osoittautunut todella hyödylliseksi ja läpinäkyväksi työkaluksi. Se on nyt sisäistetty

ja alkaa tuottaa hedelmää. 


Uuteen suunnittelu- ja toimintamalliin on siirrytty siksi, että voitaisiin entistä täsmällisemmin ja tehokkaammin vastata lähetyksen lähes mittaamattomaan haasteeseen tässä monin tavoin rikkinäisessä, synnin, syyllisyyden ja yksilöllisen ja yhteisöllisen itsekkyyden ja epäoikeudenmukaisuuden, hyljeksinnän ja halveksunnan repimässä maailmassa. Sen on Jumala isällisessä rakkaudessaan antanut meille tehtäväksi, siihen on Kristus armossaan antanut sisäisen vapauden ja Pyhä Henki voiman ja yhteyden. Toteutuakseen se vaatii laajaa yhteistyötä ja rajallisten voimavarojen entistä tarkempaa suuntaamista ja kohdentamista. Pitkäjänteisenä ja sitoutuneena sen on samalla oltava entistä täsmällisempää olennaiseen tarttuvaa. On kyettävä vastaamaan kysymyksiin: mitä, missä, milloin, mitä varten, kenelle ja keiden kanssa. Ohjelmapohjaisuus luo tähän entistä paljon paremmat edellytykset.


Viime vuoden toimintakertomus on tässä suhteessa olennaisesti aikaisempia valaisevampi. Olemme astuneet aimo askelia oikeaan suuntaan. Asian sisäistyminen näkyy nyt jo hyvin ja kantaa kertomuksessa hedelmää. Se on paljon entistä selvemmin kytköksissä toimintasuunnitelmaan. Yhdessä nämä kaksi antavat oivallisen mahdollisuuden arvioida työn toteutumista. Myös lähettävissä seurakunnissa on entistä helpompi nähdä, mihin omien nimikkolähettien tai kohteiden työ painottuu. Vaikka Jumalan sisäistä työtä ja kokonaisvaltaisen evankeliumin vaikutusta ihmisten sydämissä on vaikea mitata, työssämme on paljon sellaista, jota on välttämättä mitattava, jotta tekisimme oikeita asioita oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. 


Ohjelmapohjaisuus ei tarkoita kokonaisvaltaisen lähetyksen kaventumista yksittäisiksi viipaleiksi tai toiminnoiksi. Siellä, missä painopiste on julistuksessa ja seurakuntatyössä, ei tietenkään unohdeta yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja diakoniaa, ei tietenkään omaehtoisuuden kehittämistä, ei tietenkään yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja rauhaa eikä myöskään HIVin ja aidsin aiheuttamaa hätää, mikäli sitä alueella esiintyy. Sama kokonaisvaltaisuus koskee kaikkia ohjelmia: ne kertovat kulloisessakin tapauksessa alueella ajankohtaisesta täsmäpainotuksesta, toiminnan kärkenä olevasta tarttumapinnasta, jonka rinnalla myös kaikki muu on mukana. Jumalan luomia ja lunastamia ihmisiä pyritään lähestymään heidän eniten tarjoutuvasta hädästään ja tarpeestaan käsin, mutta pitämään heistä huolta kokonaisina ihmisinä ja oman yhteiskuntansa kasvatteina.


Suomen lähetysseura on vain lähetystä varten. Sillä ei ole omia kirkkopoliittisia eikä muitakaan erityistavoitteita. Se haluaa toteuttaa alkuperäistä tehtäväänsä kirkkomme kokonaisvaltaisen lähetyksen toteuttajana. Se nojaa kaikessa kirkkomme seurakuntiin, jotka äänivaltaisina jäseninä käyttävät ratkaisevasti sen päätösvaltaa. Näin seurakuntamme omistavat lähetysseuran. Mutta jäsenistöömme kuuluu myös kymmeniä järjestöjä – myös useita kirkkomme herätysliikkeitä. Meillä on siis muitakin kumppaneita kuin seurakunnat, mutta nämä muut kumppanimme jakavat saman näkemyksen kirkon työstä ja lähetyksestä, mikä on kantavana näkynä seurakunnissa.


Finska Missionssällskapets ända ändamål är mission. Vi har inga egna kyrkopolitiska eller andra specialsyftena. Vi vill förvärkliga vårt ursprungliga ändamål som agent av kyrkans holistiska mission. Vi stödjer oss i allt på församlingarna, vilka som röstberättigade medlemmar utöver på avgörande sätt sällskapets beslutsbefogenhet. De är församlingarna som ägnar Finska Missionssällskapet. Men vi har som medlemmar också tiotals av organisationer – också några väckelserörelser. Vi har således som kollektiva kumpaner inte endast församlingar,

men alla de fördelar den visionen av kyrkans arbete och mission, som bär livet i församlingarna.


Meillä on siis laaja yhteistyöverkosto, josta iloitsemme, ja se näyttää yhä kasvavan. Mutta me pyrimme myös rakentamaan uusia verkostoja sekä löytämään uusia tukijoita ja esirukoilijoita perinteisten rakenteiden ja järjestöjen ulkopuolelta, siis laajentamaan sitä joukkoa, joka haluaa jakaa omastaan ihmisten hyväksi – ja olemme siinä myös onnistuneet. Suomessa on paljon niitä, jotka haluavat olla jakamassa kokonaisvaltaisen ihmisyyden taakkaa kaikkialla maailmassa. On paljon niitä, jotka tuntevat sen haasteen omassatunnossaan sekä etsivät luotettavaa ja osaavaa kanavaa voidakseen vastata siihen. Meidät on tunnistettu sellaiseksi. Meihin luotetaan.


Toteutamme tehtäväämme yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa siten, että oma työmme on kaikkialla siellä, missä se suinkin on mahdollista, paikallisten kirkkojen työtä. Olemme siellä kumppaneita, emme omistajia. Itsenäistä työtä teemme vain siellä, missä mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Useimmiten myös niin sanotuilla kirkottomilla alueilla löytyy kumppani Luterilaisen maailmanliiton kanavien kautta, mutta myös muita kansainvälisiä ekumeenisia järjestöjä on ollut rinnallamme. Näin me vältämme viimeiseen asti rakentamasta omaa, rahaa ja henkilöstöä vaativaa organisaatiota sinne, missä yhteistyö avaa mahdollisuuden käyttää voimavaroja juuri siihen työhön, johon ne on tarkoitettu.


Vahva osoitus rinnalla kulkevaan vuorovaikutukseen rakentuvan toimintamallimme hedelmällisyydestä on ollut kuluneella viikolla Päiväkummussa pidetty historiamme toinen kattava Partners Consultation: yli kaksikymmentä kumppaniamme Jumalan lähetyksessä eri puolilta maailmaa on ollut kanssamme yhdessä pohtimassa yhteisen työmme ja keskinäisen yhteistyön näkymiä ja haasteita. Edellisen kerran näin tapahtui tämän vuosituhannen alussa, mutta tarkoitus on tulevaisuudessa järjestää näitä tapaamisia noin viiden vuoden väliajoin. Niiden

hedelmällisyys ei ole osoittautunut vain kahdenkeskiseksi, vaan myös monenkeskiseksi. Niissä ei ole kehitelty eteenpäin vain Lähetysseuran ja sen kumppanien pohjoinenetelä

–suhdetta tai pohjoinenitä suhdetta, vaan myös etelän kirkkojen keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä Jumalan lähetyksen toteuttamiseksi. Näin löydetään yhdessä uusia voimavaroja, tunnistetaan tarpeita, ollaan lähettämässä ja lähtemässä.


Tälle vuosikokoukselle on toimitettu myös esitys Suomen lähetysseuran sääntöjen muuttamiseksi, jotta ne ajanmukaistettuina palvelisivat entistä paremmin seuramme työtä. Ne on päivitetty vastaamaan vuoden 1995 jälkeistä kehitystä, myös vastaamaan tulevaisuuden nyt tunnistettuihin näkymiin. Niissä on täsmennetty eri toimijoiden hallinnollisia vastuita sekä otettu huomioon toisaalta meneillään oleva seurakuntarakenteen muutos ja toisaalta syvenevään kumppanuuteen ja vuorovaikutukseen perustuva työskentelymalli – se, johon äsken viittasin.


Suomen Lähetysseura on tällä hetkellä maailman suurin luterilainen toimija lähetystyössä – todennäköisesti suurimpia koko evankelisen kristikunnan piirissä. Meihin luotetaan maailmalla ja meiltä myös odotetaan paljon. Yhteistyöpyyntöjä tulee jatkuvasti enemmän kuin mihin pystytään vastaamaan. On tärkeätä, että seurakunnat, tukiyhteisöt ja yksittäiset Jumalan lähetykseen sitoutuneet auttavat meitä kantamaan sen vastuun, mikä meille on annettu.



Mest läst

    KRIGET I UKRAINA. Osäkerhet är inte detsamma som otrygghet, säger ärke­biskop Tapio Luoma. När kriget känns nära är hans råd till alla människor av god vilja: Ge pengar och stöd. Värna det andliga. Håll fast vid det som också i van­liga tider har gett dig kraft och glädje. 31.3.2022 kl. 09:00

    Personligt. – När människor ojar sig över hur mycket otur jag haft säger jag: Det här har hänt, men nu finns ingen bitterhet kvar. säger Anneli Pandora Magnusson. 30.3.2022 kl. 20:04

    RÄTTEGÅNG. Riksdagsledamot Päivi Räsänen (KD) friades i tingsrätten från åtalen om hennes uttalanden om homosexuella. Tingsrätten i Helsingfors gav sin dom på onsdagen. 30.3.2022 kl. 13:05

    livsval. Susanna Landor var chefredaktör på Hbl. Nu är hon diakoniarbetare i Kyrkslätt. – Det här jobbet ger instant-belöning. Jag får räcka en kasse mat till en människa som inte har mat i skåpet. Och samtidigt handlar det om något mycket större: hur bemöter vi varandra? 30.3.2022 kl. 13:04

    KRIGET I UKRAINA. Kriget kom som en chock och väckte stor ilska. Stepan, som bott i Finland i många år har tagit upp kampen för sitt land. – Vi kommer inte att ge oss! 30.3.2022 kl. 06:00

    Ukraina. Efter att ha vistats i hemlandet av privata skäl har nu Anders Mård återvänt till S:t Petersburg, sin hemstad. 28.3.2022 kl. 20:21

    KRIGET I UKRAINA. 28.3.2022 kl. 16:01

    Ukraina. Kyrkans Utlandshjälp förmedlar miljoner euro som ger hundratals ton förnödenheter till Ukraina. Men den ekumeniska hjälporganisation i Ungern som är samarbetspartner har dragits med kopplingar till den kontroversielle premiärministern Viktor Orbáns nätverk. 21.3.2022 kl. 14:30

    ÅTAL. Martyrkyrkans vänners ordförande Johan Candelin åtalas misstänkt för grovt skattebedrägeri. Rättegången hålls nästa vecka i Karleby, skriver Österbottens Tidning. 18.3.2022 kl. 16:10

    KRIGET I UKRAINA. Igår kväll stod Rabbe Tiainen och demonstrerade som vanligt utanför ryska ambassaden i Helsingfors. Nu blev han bortförd av poliser och skjutsad hem till Drumsö. – Jag tog genast följande buss tillbaka till Fabriksgatan, säger han. Helsingforspolisen kommenterar frågan med att säga att de följer sin normala praxis och att polisen i första hand alltid vill lösa konflikter genom att diskutera. 18.3.2022 kl. 09:29

    VÄNFAMILJER. När flyktingvågen nådde Finland 2015 ställde Linnea Ekstrand och hennes man upp som vänfamilj. 18.3.2022 kl. 08:17

    UKRAINAINSAMLING. Åttaåriga Edda Klingenberg började tillverka Ukrainaflaggor som örhängen för att samla pengar till Röda korset. – Det känns bra att hjälpa till, säger hon. 17.3.2022 kl. 12:50

    sorg. Susanne Ringell har skrivit en bok som handlar om kärlek, vänskap, nåd och tro. – Det finns nåd, och den är enkel. 16.3.2022 kl. 16:50

    KRIGET I UKRAINA. Familjen Björk har välkomnat fyra ukrainska flyktingar i gästlägenheten i sin källare i Helsingfors. Just nu köar de på polisstationen för att få familjen registrerad. – Vi tänkte att vi har ett hus som vi upplever Gud gett oss av en orsak, säger de. 15.3.2022 kl. 13:57

    Ukraina. Stig Kankkonens barnbarn har anslutit sig till den frivilliga hjälpbataljonen i Ukraina. Läs Stigs tankar här. 14.3.2022 kl. 10:40

    KYRKOMÖTET. Många nya delegater i kyrkomötet. De tunga frågorna som samkönad vigsel eller organisationsreform i kyrkan kommer upp på onsdag. 13.5.2024 kl. 20:10

    FOTOGRAFI. När fotografen Kasper Dalkarls pappa dog blev hans relation med mamma Åsa Dalkarl Gustavsson tätare. De började gå i bastu tillsammans, de blev vänner. Kaspers fotoutställning ”Mor och son” är deras gemensamma projekt. 13.5.2024 kl. 14:36

    SVENSKA LITTERATURSÄLLSKAPET. Hon går från ett toppjobb till ett annat. Ruth Illman har gått i sina föräldrars fotspår, men motivationen kommer utan tvekan inifrån. Från och med september är hon ny forskningschef vid Svenska litteratursällskapet. 10.5.2024 kl. 19:52

    kyrkoherdeinstallation. Kristi himmelsfärdsdagen blev en festdag i Vörå församlingen då nya kyrkoherden Samuel Erikson installerades av biskop Bo-Göran Åstrand under högtidliga former. Och Vöråborna slöt upp, både kyrkan och församlingshemmet var välfyllda. 9.5.2024 kl. 16:15

    folkmusik. Genom folkmusiken har Amanda Harald och Jacob Sundström fått kontakt med sina rötter. I en värld som präglas av snabba förändringar och ett globalt klimat märker de att också andra unga intresserar sig för det förflutna. 10.5.2024 kl. 13:15

    Mest läst