Juha Pihkalas tal

Kyrka. 12.6.2009 kl. 00:00

Sisaret ja veljet, systrar och bröder i Kristus! On ilo esitellä teille, hyvät vuosikokousedustajat ja päättäjät, lähetysseuran suurena juhlavuotena sen edellistä toimintakautta, jolloin tietysti tämän vuoden valmistelut ovat olleet kaiken muun ohella täydessä käynnissä. 


Oulun juhlilla viime vuonna totesin, että lähetysseurassa meneillään ollut toimintarakenteen muutos aluepohjaisesta ohjelmapohjaiseksi on ollut suunnaltaan oikea ja välttämätön, mutta käytännössä paljon odotettua hitaammin edennyt hanke. Oli ollut ennalta arvioitua vaikeampaa irtautua vanhoista suunnittelumalleista, nousta kärryjen syvään uurtamista urista uusille kulkuteille. Silloin puhuttiin siis vuodesta 2007. Viime vuosi on kuitenkin merkinnyt asiassa selvää läpimurtoa. Sen voitte nähdä toimintakertomuksesta. Uusi tapa suunnitella ja toteuttaa missiotamme, Jumalan suurta tehtävää kaikkialla maailmassa on nyt jäsentynyt, konkretisoitunut, osoittautunut todella hyödylliseksi ja läpinäkyväksi työkaluksi. Se on nyt sisäistetty

ja alkaa tuottaa hedelmää. 


Uuteen suunnittelu- ja toimintamalliin on siirrytty siksi, että voitaisiin entistä täsmällisemmin ja tehokkaammin vastata lähetyksen lähes mittaamattomaan haasteeseen tässä monin tavoin rikkinäisessä, synnin, syyllisyyden ja yksilöllisen ja yhteisöllisen itsekkyyden ja epäoikeudenmukaisuuden, hyljeksinnän ja halveksunnan repimässä maailmassa. Sen on Jumala isällisessä rakkaudessaan antanut meille tehtäväksi, siihen on Kristus armossaan antanut sisäisen vapauden ja Pyhä Henki voiman ja yhteyden. Toteutuakseen se vaatii laajaa yhteistyötä ja rajallisten voimavarojen entistä tarkempaa suuntaamista ja kohdentamista. Pitkäjänteisenä ja sitoutuneena sen on samalla oltava entistä täsmällisempää olennaiseen tarttuvaa. On kyettävä vastaamaan kysymyksiin: mitä, missä, milloin, mitä varten, kenelle ja keiden kanssa. Ohjelmapohjaisuus luo tähän entistä paljon paremmat edellytykset.


Viime vuoden toimintakertomus on tässä suhteessa olennaisesti aikaisempia valaisevampi. Olemme astuneet aimo askelia oikeaan suuntaan. Asian sisäistyminen näkyy nyt jo hyvin ja kantaa kertomuksessa hedelmää. Se on paljon entistä selvemmin kytköksissä toimintasuunnitelmaan. Yhdessä nämä kaksi antavat oivallisen mahdollisuuden arvioida työn toteutumista. Myös lähettävissä seurakunnissa on entistä helpompi nähdä, mihin omien nimikkolähettien tai kohteiden työ painottuu. Vaikka Jumalan sisäistä työtä ja kokonaisvaltaisen evankeliumin vaikutusta ihmisten sydämissä on vaikea mitata, työssämme on paljon sellaista, jota on välttämättä mitattava, jotta tekisimme oikeita asioita oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. 


Ohjelmapohjaisuus ei tarkoita kokonaisvaltaisen lähetyksen kaventumista yksittäisiksi viipaleiksi tai toiminnoiksi. Siellä, missä painopiste on julistuksessa ja seurakuntatyössä, ei tietenkään unohdeta yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja diakoniaa, ei tietenkään omaehtoisuuden kehittämistä, ei tietenkään yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja rauhaa eikä myöskään HIVin ja aidsin aiheuttamaa hätää, mikäli sitä alueella esiintyy. Sama kokonaisvaltaisuus koskee kaikkia ohjelmia: ne kertovat kulloisessakin tapauksessa alueella ajankohtaisesta täsmäpainotuksesta, toiminnan kärkenä olevasta tarttumapinnasta, jonka rinnalla myös kaikki muu on mukana. Jumalan luomia ja lunastamia ihmisiä pyritään lähestymään heidän eniten tarjoutuvasta hädästään ja tarpeestaan käsin, mutta pitämään heistä huolta kokonaisina ihmisinä ja oman yhteiskuntansa kasvatteina.


Suomen lähetysseura on vain lähetystä varten. Sillä ei ole omia kirkkopoliittisia eikä muitakaan erityistavoitteita. Se haluaa toteuttaa alkuperäistä tehtäväänsä kirkkomme kokonaisvaltaisen lähetyksen toteuttajana. Se nojaa kaikessa kirkkomme seurakuntiin, jotka äänivaltaisina jäseninä käyttävät ratkaisevasti sen päätösvaltaa. Näin seurakuntamme omistavat lähetysseuran. Mutta jäsenistöömme kuuluu myös kymmeniä järjestöjä – myös useita kirkkomme herätysliikkeitä. Meillä on siis muitakin kumppaneita kuin seurakunnat, mutta nämä muut kumppanimme jakavat saman näkemyksen kirkon työstä ja lähetyksestä, mikä on kantavana näkynä seurakunnissa.


Finska Missionssällskapets ända ändamål är mission. Vi har inga egna kyrkopolitiska eller andra specialsyftena. Vi vill förvärkliga vårt ursprungliga ändamål som agent av kyrkans holistiska mission. Vi stödjer oss i allt på församlingarna, vilka som röstberättigade medlemmar utöver på avgörande sätt sällskapets beslutsbefogenhet. De är församlingarna som ägnar Finska Missionssällskapet. Men vi har som medlemmar också tiotals av organisationer – också några väckelserörelser. Vi har således som kollektiva kumpaner inte endast församlingar,

men alla de fördelar den visionen av kyrkans arbete och mission, som bär livet i församlingarna.


Meillä on siis laaja yhteistyöverkosto, josta iloitsemme, ja se näyttää yhä kasvavan. Mutta me pyrimme myös rakentamaan uusia verkostoja sekä löytämään uusia tukijoita ja esirukoilijoita perinteisten rakenteiden ja järjestöjen ulkopuolelta, siis laajentamaan sitä joukkoa, joka haluaa jakaa omastaan ihmisten hyväksi – ja olemme siinä myös onnistuneet. Suomessa on paljon niitä, jotka haluavat olla jakamassa kokonaisvaltaisen ihmisyyden taakkaa kaikkialla maailmassa. On paljon niitä, jotka tuntevat sen haasteen omassatunnossaan sekä etsivät luotettavaa ja osaavaa kanavaa voidakseen vastata siihen. Meidät on tunnistettu sellaiseksi. Meihin luotetaan.


Toteutamme tehtäväämme yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa siten, että oma työmme on kaikkialla siellä, missä se suinkin on mahdollista, paikallisten kirkkojen työtä. Olemme siellä kumppaneita, emme omistajia. Itsenäistä työtä teemme vain siellä, missä mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Useimmiten myös niin sanotuilla kirkottomilla alueilla löytyy kumppani Luterilaisen maailmanliiton kanavien kautta, mutta myös muita kansainvälisiä ekumeenisia järjestöjä on ollut rinnallamme. Näin me vältämme viimeiseen asti rakentamasta omaa, rahaa ja henkilöstöä vaativaa organisaatiota sinne, missä yhteistyö avaa mahdollisuuden käyttää voimavaroja juuri siihen työhön, johon ne on tarkoitettu.


Vahva osoitus rinnalla kulkevaan vuorovaikutukseen rakentuvan toimintamallimme hedelmällisyydestä on ollut kuluneella viikolla Päiväkummussa pidetty historiamme toinen kattava Partners Consultation: yli kaksikymmentä kumppaniamme Jumalan lähetyksessä eri puolilta maailmaa on ollut kanssamme yhdessä pohtimassa yhteisen työmme ja keskinäisen yhteistyön näkymiä ja haasteita. Edellisen kerran näin tapahtui tämän vuosituhannen alussa, mutta tarkoitus on tulevaisuudessa järjestää näitä tapaamisia noin viiden vuoden väliajoin. Niiden

hedelmällisyys ei ole osoittautunut vain kahdenkeskiseksi, vaan myös monenkeskiseksi. Niissä ei ole kehitelty eteenpäin vain Lähetysseuran ja sen kumppanien pohjoinenetelä

–suhdetta tai pohjoinenitä suhdetta, vaan myös etelän kirkkojen keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä Jumalan lähetyksen toteuttamiseksi. Näin löydetään yhdessä uusia voimavaroja, tunnistetaan tarpeita, ollaan lähettämässä ja lähtemässä.


Tälle vuosikokoukselle on toimitettu myös esitys Suomen lähetysseuran sääntöjen muuttamiseksi, jotta ne ajanmukaistettuina palvelisivat entistä paremmin seuramme työtä. Ne on päivitetty vastaamaan vuoden 1995 jälkeistä kehitystä, myös vastaamaan tulevaisuuden nyt tunnistettuihin näkymiin. Niissä on täsmennetty eri toimijoiden hallinnollisia vastuita sekä otettu huomioon toisaalta meneillään oleva seurakuntarakenteen muutos ja toisaalta syvenevään kumppanuuteen ja vuorovaikutukseen perustuva työskentelymalli – se, johon äsken viittasin.


Suomen Lähetysseura on tällä hetkellä maailman suurin luterilainen toimija lähetystyössä – todennäköisesti suurimpia koko evankelisen kristikunnan piirissä. Meihin luotetaan maailmalla ja meiltä myös odotetaan paljon. Yhteistyöpyyntöjä tulee jatkuvasti enemmän kuin mihin pystytään vastaamaan. On tärkeätä, että seurakunnat, tukiyhteisöt ja yksittäiset Jumalan lähetykseen sitoutuneet auttavat meitä kantamaan sen vastuun, mikä meille on annettu.



julafton. I Matteus och Petrus församlingar sträcker sig julaftonens gemenskap ännu längre än julbönen. I Matteus firar man tillsammans i kyrkan och i Petrus hemma hos kyrkoherden. 12.12.2019 kl. 00:01

samlare. Man ska inte samla skatter på jorden, men tänk om sakerna är terapi, lek, möten och känslobehållare? 7.12.2019 kl. 11:13

Borgå. Borgå kyrkliga samfällighets omstridda fastighetsstrategi har återremitterats till gemensamma kyrkorådet. – Nu får församlingsråden i lugn och ro säga vad de tycker om fastighetsläget, säger domprosten Mats Lindgård. 5.12.2019 kl. 15:42

engagemang. Det nedläggningshotade Café Torpet i Södra Haga i Helsingfors får en fortsättning tack vare en förening som grundats av lokala invånare som vill ha kvar caféet. 4.12.2019 kl. 14:27

delaktighet. – Kyrkans delegation för tillgänglighet och funktionsvariationer konstaterade för några veckor sedan att vi gör historia eftersom det inte finns något motsvarande ännu i de nordiska kyrkorna, säger Katri Suhonen och hänvisar till Aktivt delaktig – Kyrkans handlingsprogram 2019–2024. 3.12.2019 kl. 16:32

kyrkoherdeinstallation. Mycket människor, mycket värme och adventsstämning. Det var söndagen i Sibbo i ett nötskal då församlingen fick en ny kyrkoherde i Camilla Ekholm. Samtidig gjorde också nya kaplanen Helena Rönnberg också sin första arbetsdag. 1.12.2019 kl. 20:09

adventstid. Författaren Kjell Westö är svag för adventstiden och julen. Han brukar besöka kyrkor för att sitta ner och fundera en stund – trots att han inte själv är medlem i kyrkan. 28.11.2019 kl. 12:00

julkalender. Församlingarna i huvudstadsregionen delar ut en julkalender till sina medlemmar. Glad adventstid önskar din församling! 28.11.2019 kl. 11:37

betraktat. "Det går så lätt att förvandla den här tiden till ett enda långt fredagsmys. Glögg och pepparkakor för hela slanten. Men ska vi under den här adventstiden försöka slå följe med mannen som lånar en åsna för att komma närmare oss?" frågar Juanita Fagerholm-Urch. 30.11.2019 kl. 09:00

utdelning. Poststrejken är slut och idag trycks Kyrkpressens adventsnummer. På många håll hinner tidningen tyvärr inte fram till första advent 27.11.2019 kl. 14:58

Migrationsverket. Efter Europeiska människorättsdomstolens avgörande meddelar nu Migrationsverket att man kommer gå igenom femhundra negativa asylbeslut. 22.11.2019 kl. 13:57

betraktat. "Domedagen är som en helig dans då Jesus kommer att blåsa ut, rensa ut, döma ut all synd, all smärta, all ondska och allt lidande från världen." 23.11.2019 kl. 12:00

nytt från domkapitlet. Domkapitlet i Borgå stift hade möte på torsdagen och i vanlig ordning var det en diger föredragningslista man behandlade. 22.11.2019 kl. 13:28

val. Kandidatuppställningen inför valet av kyrkomötesombud bjuder på överraskningar och glädjeämnen. Det blir ett spännande val, tror Lucas Snellman. 22.11.2019 kl. 12:28

psalmsång. "Psalmsång är också något som vi skapar tillsammans, det är ingenting som jag kan uppnå ensam." 22.11.2019 kl. 11:53

musik. Två händelser som mänskligt sett inte var förnuftiga bevisade för ”Banjo-Ben” Ben Clark att Gud ledde honom. 21.7.2023 kl. 21:59

Solf. Johan Kanckos och Camilla Svevar har sökt kyrkoherdetjänsten i Solf. De fick svara på några frågor om sig själva och sin syn på Solf och kyrkoherdejobbet. 31.5.2023 kl. 16:52

NÄRPES. Också i år är väskan packad och redo för lägerområdet Fridskär. – Det är en jättehärlig gemenskap, säger Kajsa Åbacka, som är hjälpledare i Närpes församling. 14.6.2023 kl. 16:49

VITTNESBÖRD. Han kom till Jakobstad för att göra målen som ska vinna matcherna för Jaro. Men för David Carty är det minst lika viktigt att vinna själar för Gud. 5.7.2023 kl. 19:00

Franciskusfest. Franciskusfesten på Hamnö, Kökar, är sommarens förvandlande händelse, ett återkommande mirakel på världens vackraste plats. I år var temat ”Glädje, lek och helig dårskap”. När vi bryter upp säger vi: Nästa år på Kökar! 2.7.2023 kl. 13:50