Juha Pihkalas tal

Kyrka. 12.6.2009 kl. 00:00

Sisaret ja veljet, systrar och bröder i Kristus! On ilo esitellä teille, hyvät vuosikokousedustajat ja päättäjät, lähetysseuran suurena juhlavuotena sen edellistä toimintakautta, jolloin tietysti tämän vuoden valmistelut ovat olleet kaiken muun ohella täydessä käynnissä. 


Oulun juhlilla viime vuonna totesin, että lähetysseurassa meneillään ollut toimintarakenteen muutos aluepohjaisesta ohjelmapohjaiseksi on ollut suunnaltaan oikea ja välttämätön, mutta käytännössä paljon odotettua hitaammin edennyt hanke. Oli ollut ennalta arvioitua vaikeampaa irtautua vanhoista suunnittelumalleista, nousta kärryjen syvään uurtamista urista uusille kulkuteille. Silloin puhuttiin siis vuodesta 2007. Viime vuosi on kuitenkin merkinnyt asiassa selvää läpimurtoa. Sen voitte nähdä toimintakertomuksesta. Uusi tapa suunnitella ja toteuttaa missiotamme, Jumalan suurta tehtävää kaikkialla maailmassa on nyt jäsentynyt, konkretisoitunut, osoittautunut todella hyödylliseksi ja läpinäkyväksi työkaluksi. Se on nyt sisäistetty

ja alkaa tuottaa hedelmää. 


Uuteen suunnittelu- ja toimintamalliin on siirrytty siksi, että voitaisiin entistä täsmällisemmin ja tehokkaammin vastata lähetyksen lähes mittaamattomaan haasteeseen tässä monin tavoin rikkinäisessä, synnin, syyllisyyden ja yksilöllisen ja yhteisöllisen itsekkyyden ja epäoikeudenmukaisuuden, hyljeksinnän ja halveksunnan repimässä maailmassa. Sen on Jumala isällisessä rakkaudessaan antanut meille tehtäväksi, siihen on Kristus armossaan antanut sisäisen vapauden ja Pyhä Henki voiman ja yhteyden. Toteutuakseen se vaatii laajaa yhteistyötä ja rajallisten voimavarojen entistä tarkempaa suuntaamista ja kohdentamista. Pitkäjänteisenä ja sitoutuneena sen on samalla oltava entistä täsmällisempää olennaiseen tarttuvaa. On kyettävä vastaamaan kysymyksiin: mitä, missä, milloin, mitä varten, kenelle ja keiden kanssa. Ohjelmapohjaisuus luo tähän entistä paljon paremmat edellytykset.


Viime vuoden toimintakertomus on tässä suhteessa olennaisesti aikaisempia valaisevampi. Olemme astuneet aimo askelia oikeaan suuntaan. Asian sisäistyminen näkyy nyt jo hyvin ja kantaa kertomuksessa hedelmää. Se on paljon entistä selvemmin kytköksissä toimintasuunnitelmaan. Yhdessä nämä kaksi antavat oivallisen mahdollisuuden arvioida työn toteutumista. Myös lähettävissä seurakunnissa on entistä helpompi nähdä, mihin omien nimikkolähettien tai kohteiden työ painottuu. Vaikka Jumalan sisäistä työtä ja kokonaisvaltaisen evankeliumin vaikutusta ihmisten sydämissä on vaikea mitata, työssämme on paljon sellaista, jota on välttämättä mitattava, jotta tekisimme oikeita asioita oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. 


Ohjelmapohjaisuus ei tarkoita kokonaisvaltaisen lähetyksen kaventumista yksittäisiksi viipaleiksi tai toiminnoiksi. Siellä, missä painopiste on julistuksessa ja seurakuntatyössä, ei tietenkään unohdeta yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja diakoniaa, ei tietenkään omaehtoisuuden kehittämistä, ei tietenkään yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja rauhaa eikä myöskään HIVin ja aidsin aiheuttamaa hätää, mikäli sitä alueella esiintyy. Sama kokonaisvaltaisuus koskee kaikkia ohjelmia: ne kertovat kulloisessakin tapauksessa alueella ajankohtaisesta täsmäpainotuksesta, toiminnan kärkenä olevasta tarttumapinnasta, jonka rinnalla myös kaikki muu on mukana. Jumalan luomia ja lunastamia ihmisiä pyritään lähestymään heidän eniten tarjoutuvasta hädästään ja tarpeestaan käsin, mutta pitämään heistä huolta kokonaisina ihmisinä ja oman yhteiskuntansa kasvatteina.


Suomen lähetysseura on vain lähetystä varten. Sillä ei ole omia kirkkopoliittisia eikä muitakaan erityistavoitteita. Se haluaa toteuttaa alkuperäistä tehtäväänsä kirkkomme kokonaisvaltaisen lähetyksen toteuttajana. Se nojaa kaikessa kirkkomme seurakuntiin, jotka äänivaltaisina jäseninä käyttävät ratkaisevasti sen päätösvaltaa. Näin seurakuntamme omistavat lähetysseuran. Mutta jäsenistöömme kuuluu myös kymmeniä järjestöjä – myös useita kirkkomme herätysliikkeitä. Meillä on siis muitakin kumppaneita kuin seurakunnat, mutta nämä muut kumppanimme jakavat saman näkemyksen kirkon työstä ja lähetyksestä, mikä on kantavana näkynä seurakunnissa.


Finska Missionssällskapets ända ändamål är mission. Vi har inga egna kyrkopolitiska eller andra specialsyftena. Vi vill förvärkliga vårt ursprungliga ändamål som agent av kyrkans holistiska mission. Vi stödjer oss i allt på församlingarna, vilka som röstberättigade medlemmar utöver på avgörande sätt sällskapets beslutsbefogenhet. De är församlingarna som ägnar Finska Missionssällskapet. Men vi har som medlemmar också tiotals av organisationer – också några väckelserörelser. Vi har således som kollektiva kumpaner inte endast församlingar,

men alla de fördelar den visionen av kyrkans arbete och mission, som bär livet i församlingarna.


Meillä on siis laaja yhteistyöverkosto, josta iloitsemme, ja se näyttää yhä kasvavan. Mutta me pyrimme myös rakentamaan uusia verkostoja sekä löytämään uusia tukijoita ja esirukoilijoita perinteisten rakenteiden ja järjestöjen ulkopuolelta, siis laajentamaan sitä joukkoa, joka haluaa jakaa omastaan ihmisten hyväksi – ja olemme siinä myös onnistuneet. Suomessa on paljon niitä, jotka haluavat olla jakamassa kokonaisvaltaisen ihmisyyden taakkaa kaikkialla maailmassa. On paljon niitä, jotka tuntevat sen haasteen omassatunnossaan sekä etsivät luotettavaa ja osaavaa kanavaa voidakseen vastata siihen. Meidät on tunnistettu sellaiseksi. Meihin luotetaan.


Toteutamme tehtäväämme yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa siten, että oma työmme on kaikkialla siellä, missä se suinkin on mahdollista, paikallisten kirkkojen työtä. Olemme siellä kumppaneita, emme omistajia. Itsenäistä työtä teemme vain siellä, missä mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Useimmiten myös niin sanotuilla kirkottomilla alueilla löytyy kumppani Luterilaisen maailmanliiton kanavien kautta, mutta myös muita kansainvälisiä ekumeenisia järjestöjä on ollut rinnallamme. Näin me vältämme viimeiseen asti rakentamasta omaa, rahaa ja henkilöstöä vaativaa organisaatiota sinne, missä yhteistyö avaa mahdollisuuden käyttää voimavaroja juuri siihen työhön, johon ne on tarkoitettu.


Vahva osoitus rinnalla kulkevaan vuorovaikutukseen rakentuvan toimintamallimme hedelmällisyydestä on ollut kuluneella viikolla Päiväkummussa pidetty historiamme toinen kattava Partners Consultation: yli kaksikymmentä kumppaniamme Jumalan lähetyksessä eri puolilta maailmaa on ollut kanssamme yhdessä pohtimassa yhteisen työmme ja keskinäisen yhteistyön näkymiä ja haasteita. Edellisen kerran näin tapahtui tämän vuosituhannen alussa, mutta tarkoitus on tulevaisuudessa järjestää näitä tapaamisia noin viiden vuoden väliajoin. Niiden

hedelmällisyys ei ole osoittautunut vain kahdenkeskiseksi, vaan myös monenkeskiseksi. Niissä ei ole kehitelty eteenpäin vain Lähetysseuran ja sen kumppanien pohjoinenetelä

–suhdetta tai pohjoinenitä suhdetta, vaan myös etelän kirkkojen keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä Jumalan lähetyksen toteuttamiseksi. Näin löydetään yhdessä uusia voimavaroja, tunnistetaan tarpeita, ollaan lähettämässä ja lähtemässä.


Tälle vuosikokoukselle on toimitettu myös esitys Suomen lähetysseuran sääntöjen muuttamiseksi, jotta ne ajanmukaistettuina palvelisivat entistä paremmin seuramme työtä. Ne on päivitetty vastaamaan vuoden 1995 jälkeistä kehitystä, myös vastaamaan tulevaisuuden nyt tunnistettuihin näkymiin. Niissä on täsmennetty eri toimijoiden hallinnollisia vastuita sekä otettu huomioon toisaalta meneillään oleva seurakuntarakenteen muutos ja toisaalta syvenevään kumppanuuteen ja vuorovaikutukseen perustuva työskentelymalli – se, johon äsken viittasin.


Suomen Lähetysseura on tällä hetkellä maailman suurin luterilainen toimija lähetystyössä – todennäköisesti suurimpia koko evankelisen kristikunnan piirissä. Meihin luotetaan maailmalla ja meiltä myös odotetaan paljon. Yhteistyöpyyntöjä tulee jatkuvasti enemmän kuin mihin pystytään vastaamaan. On tärkeätä, että seurakunnat, tukiyhteisöt ja yksittäiset Jumalan lähetykseen sitoutuneet auttavat meitä kantamaan sen vastuun, mikä meille on annettu.



dop. Ett enda möte kan avgöra om en människa vill ha med kyrkan att göra. Sjur Isaksen tror att dopsamtalet har stor potential. 22.11.2019 kl. 09:12

språk. Teologistuderande vi Helsingfors universitet fick besök av prästen och språkambassadören Tuomas Metsäranta som berättade hur svenskan öppnat dörrar för honom. 21.11.2019 kl. 09:48

val. Både på listan "Tillsammans" och "En kyrka för alla" vill kandidaterna till stiftsfullmäktige arbeta för att alla par ska ha möjlighet till kyrklig vigsel. 18.11.2019 kl. 10:49

val. Listan ”För Kristi kyrka” har nu en programförklaring – och 18 kandidater för stiftsfullmäktige. 14.11.2019 kl. 13:40

film. Filmaffischen visar en pojke i dunklet framför en kyrkas fönster där ljuset skiner genom de praktfulla glasmålningarna. Så är också I Guds namn en film om den lilla människan som farit illa i den ståtliga institutionen – och som trettio år senare kämpar för upprättelse och för att rättvisa ska skipas. 14.11.2019 kl. 11:02

val. Listan ”På biblisk grund” och listan ”Jesus i centrum” är nu klara inför valet av kyrkomötesombud och valet av ombud för stiftsfullmäktige. 13.11.2019 kl. 15:06

Program. På grund av poststrejken utkommer Kyrkpressen inte den här veckan. För att du inte ska missa något som händer hittar du här församlingarnas program fram till första advent! 13.11.2019 kl. 10:29

prioritera. – Döden är som solen – man kan bara titta på den en kort stund. Den ger perspektiv på livet, men sedan måste man vända blicken mot livet igen. 11.11.2019 kl. 15:04

ny i stan. "Ensamhet är ett stort problem för många men det finns skillnad på ensamhet och att vara ensam." 11.11.2019 kl. 13:50

övernattning. Det fnissas och prasslar bakom altaret. En enorm luftmadrasspump surrar intill körläktaren och framför orgeln spelas det ett parti kort. Klockan närmar sig tio på lördag kväll men Matteuskyrkan i Östra centrum är bokstavligen full av liv när 25 barn sover över i kyrkan. 11.11.2019 kl. 13:34

konsert. Musiken och teologin har varit sammanflätade under Jan-Erik Nyholms liv. Innan han gick i pension som kantor i Pedersöre församling 2013 hade han också varit pastor i Filadelfia i Korsnäs. 11.11.2019 kl. 09:15

Kyrka. Under fredagen meddelades att biträdande justitieombudsman Pasi Pölönen fattat beslut om att en skola i Kouvola inte får ordna sin julfest i kyrkan. Nu reagerar flera politiker på beslutet. 9.11.2019 kl. 19:31

religionsfrihet. Kyrkomötesombuden är kritiska till att riksdagsledamoten utreds för hets mot folkgrupp. Räsänen har enligt dem endast framfört den kristna synen på homosexualitet. Rättsväsendet kan inte avgöra frågor om bibeltolkning eller "vilken sexuell livsstil som är förenlig med Guds vilja". 8.11.2019 kl. 12:45

Kyrkomötet. Fyra kvinnor och två män ställer upp på listan ”Tillsammans”, som tävlar om två platser som prästombud i kyrkomötet. I listans programförklaring står bland annat att par av samma kön ska få möjlighet till kyrklig vigsel, att kyrkan ska ha nolltolerans för trakasserier och att kyrkan ska gå mot en koldioxidneutral framtid. 7.11.2019 kl. 16:03

dop. I framtiden behöver den som döps bara en fadder som är konfirmerad medlem i kyrkan. Ändringen ska sänka tröskeln till dopet och göra doparrangemangen smidigare både för familjer och församlingar. 7.11.2019 kl. 14:46

Åbo akademi. Var står den finlandssvenska akademiska teologin idag? Kyrkpressen har träffat ÅA:s rektor, teologen Mikael Lindfelt. På hösten för 36 år sedan började han vid akademin som gulnäbb från Karleby. 3.7.2023 kl. 10:00

sommarteater. I juli framför Myrbergsteatern pjäsen ”Guds kvarnar mala”. – Det är en otrolig satsning som de frivilliga skådespelarna gör, säger Eva Hietanen. 7.7.2023 kl. 12:00

profilen. Tove Holmström är församlingsmästare i Ekenäs kyrka, som är mycket välbesökt om somrarna. – I juli brukar det ofta bli över 300 besök på en dag. 4.7.2023 kl. 12:00

KONFIRMANDLÄGER. Nattvakter, tydliga överenskommelser med föräldrar, ett telefonnummer att ringa 24/7 om läget blir ohållbart – bland annat det här måste församlingar ta till för att garantera säkerheten vid konfirmandläger. – Vi måste fråga oss om ungdomarna är i "lägerskick", säger Helena Salenius vid Kyrkostyrelsen. 29.6.2023 kl. 17:47

FMS. "Det finns betydande nedskärningar i utvecklingssamarbetet i programmet, och vi är oroade över hur dessa kommer att påverka situationen för världens fattigaste." Det skriver FMS i ett pressmeddelande. 28.6.2023 kl. 13:55