Juha Pihkalas tal

Kyrka. 12.6.2009 kl. 00:00

Sisaret ja veljet, systrar och bröder i Kristus! On ilo esitellä teille, hyvät vuosikokousedustajat ja päättäjät, lähetysseuran suurena juhlavuotena sen edellistä toimintakautta, jolloin tietysti tämän vuoden valmistelut ovat olleet kaiken muun ohella täydessä käynnissä. 


Oulun juhlilla viime vuonna totesin, että lähetysseurassa meneillään ollut toimintarakenteen muutos aluepohjaisesta ohjelmapohjaiseksi on ollut suunnaltaan oikea ja välttämätön, mutta käytännössä paljon odotettua hitaammin edennyt hanke. Oli ollut ennalta arvioitua vaikeampaa irtautua vanhoista suunnittelumalleista, nousta kärryjen syvään uurtamista urista uusille kulkuteille. Silloin puhuttiin siis vuodesta 2007. Viime vuosi on kuitenkin merkinnyt asiassa selvää läpimurtoa. Sen voitte nähdä toimintakertomuksesta. Uusi tapa suunnitella ja toteuttaa missiotamme, Jumalan suurta tehtävää kaikkialla maailmassa on nyt jäsentynyt, konkretisoitunut, osoittautunut todella hyödylliseksi ja läpinäkyväksi työkaluksi. Se on nyt sisäistetty

ja alkaa tuottaa hedelmää. 


Uuteen suunnittelu- ja toimintamalliin on siirrytty siksi, että voitaisiin entistä täsmällisemmin ja tehokkaammin vastata lähetyksen lähes mittaamattomaan haasteeseen tässä monin tavoin rikkinäisessä, synnin, syyllisyyden ja yksilöllisen ja yhteisöllisen itsekkyyden ja epäoikeudenmukaisuuden, hyljeksinnän ja halveksunnan repimässä maailmassa. Sen on Jumala isällisessä rakkaudessaan antanut meille tehtäväksi, siihen on Kristus armossaan antanut sisäisen vapauden ja Pyhä Henki voiman ja yhteyden. Toteutuakseen se vaatii laajaa yhteistyötä ja rajallisten voimavarojen entistä tarkempaa suuntaamista ja kohdentamista. Pitkäjänteisenä ja sitoutuneena sen on samalla oltava entistä täsmällisempää olennaiseen tarttuvaa. On kyettävä vastaamaan kysymyksiin: mitä, missä, milloin, mitä varten, kenelle ja keiden kanssa. Ohjelmapohjaisuus luo tähän entistä paljon paremmat edellytykset.


Viime vuoden toimintakertomus on tässä suhteessa olennaisesti aikaisempia valaisevampi. Olemme astuneet aimo askelia oikeaan suuntaan. Asian sisäistyminen näkyy nyt jo hyvin ja kantaa kertomuksessa hedelmää. Se on paljon entistä selvemmin kytköksissä toimintasuunnitelmaan. Yhdessä nämä kaksi antavat oivallisen mahdollisuuden arvioida työn toteutumista. Myös lähettävissä seurakunnissa on entistä helpompi nähdä, mihin omien nimikkolähettien tai kohteiden työ painottuu. Vaikka Jumalan sisäistä työtä ja kokonaisvaltaisen evankeliumin vaikutusta ihmisten sydämissä on vaikea mitata, työssämme on paljon sellaista, jota on välttämättä mitattava, jotta tekisimme oikeita asioita oikeissa paikoissa oikeaan aikaan. 


Ohjelmapohjaisuus ei tarkoita kokonaisvaltaisen lähetyksen kaventumista yksittäisiksi viipaleiksi tai toiminnoiksi. Siellä, missä painopiste on julistuksessa ja seurakuntatyössä, ei tietenkään unohdeta yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja diakoniaa, ei tietenkään omaehtoisuuden kehittämistä, ei tietenkään yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja rauhaa eikä myöskään HIVin ja aidsin aiheuttamaa hätää, mikäli sitä alueella esiintyy. Sama kokonaisvaltaisuus koskee kaikkia ohjelmia: ne kertovat kulloisessakin tapauksessa alueella ajankohtaisesta täsmäpainotuksesta, toiminnan kärkenä olevasta tarttumapinnasta, jonka rinnalla myös kaikki muu on mukana. Jumalan luomia ja lunastamia ihmisiä pyritään lähestymään heidän eniten tarjoutuvasta hädästään ja tarpeestaan käsin, mutta pitämään heistä huolta kokonaisina ihmisinä ja oman yhteiskuntansa kasvatteina.


Suomen lähetysseura on vain lähetystä varten. Sillä ei ole omia kirkkopoliittisia eikä muitakaan erityistavoitteita. Se haluaa toteuttaa alkuperäistä tehtäväänsä kirkkomme kokonaisvaltaisen lähetyksen toteuttajana. Se nojaa kaikessa kirkkomme seurakuntiin, jotka äänivaltaisina jäseninä käyttävät ratkaisevasti sen päätösvaltaa. Näin seurakuntamme omistavat lähetysseuran. Mutta jäsenistöömme kuuluu myös kymmeniä järjestöjä – myös useita kirkkomme herätysliikkeitä. Meillä on siis muitakin kumppaneita kuin seurakunnat, mutta nämä muut kumppanimme jakavat saman näkemyksen kirkon työstä ja lähetyksestä, mikä on kantavana näkynä seurakunnissa.


Finska Missionssällskapets ända ändamål är mission. Vi har inga egna kyrkopolitiska eller andra specialsyftena. Vi vill förvärkliga vårt ursprungliga ändamål som agent av kyrkans holistiska mission. Vi stödjer oss i allt på församlingarna, vilka som röstberättigade medlemmar utöver på avgörande sätt sällskapets beslutsbefogenhet. De är församlingarna som ägnar Finska Missionssällskapet. Men vi har som medlemmar också tiotals av organisationer – också några väckelserörelser. Vi har således som kollektiva kumpaner inte endast församlingar,

men alla de fördelar den visionen av kyrkans arbete och mission, som bär livet i församlingarna.


Meillä on siis laaja yhteistyöverkosto, josta iloitsemme, ja se näyttää yhä kasvavan. Mutta me pyrimme myös rakentamaan uusia verkostoja sekä löytämään uusia tukijoita ja esirukoilijoita perinteisten rakenteiden ja järjestöjen ulkopuolelta, siis laajentamaan sitä joukkoa, joka haluaa jakaa omastaan ihmisten hyväksi – ja olemme siinä myös onnistuneet. Suomessa on paljon niitä, jotka haluavat olla jakamassa kokonaisvaltaisen ihmisyyden taakkaa kaikkialla maailmassa. On paljon niitä, jotka tuntevat sen haasteen omassatunnossaan sekä etsivät luotettavaa ja osaavaa kanavaa voidakseen vastata siihen. Meidät on tunnistettu sellaiseksi. Meihin luotetaan.


Toteutamme tehtäväämme yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa siten, että oma työmme on kaikkialla siellä, missä se suinkin on mahdollista, paikallisten kirkkojen työtä. Olemme siellä kumppaneita, emme omistajia. Itsenäistä työtä teemme vain siellä, missä mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Useimmiten myös niin sanotuilla kirkottomilla alueilla löytyy kumppani Luterilaisen maailmanliiton kanavien kautta, mutta myös muita kansainvälisiä ekumeenisia järjestöjä on ollut rinnallamme. Näin me vältämme viimeiseen asti rakentamasta omaa, rahaa ja henkilöstöä vaativaa organisaatiota sinne, missä yhteistyö avaa mahdollisuuden käyttää voimavaroja juuri siihen työhön, johon ne on tarkoitettu.


Vahva osoitus rinnalla kulkevaan vuorovaikutukseen rakentuvan toimintamallimme hedelmällisyydestä on ollut kuluneella viikolla Päiväkummussa pidetty historiamme toinen kattava Partners Consultation: yli kaksikymmentä kumppaniamme Jumalan lähetyksessä eri puolilta maailmaa on ollut kanssamme yhdessä pohtimassa yhteisen työmme ja keskinäisen yhteistyön näkymiä ja haasteita. Edellisen kerran näin tapahtui tämän vuosituhannen alussa, mutta tarkoitus on tulevaisuudessa järjestää näitä tapaamisia noin viiden vuoden väliajoin. Niiden

hedelmällisyys ei ole osoittautunut vain kahdenkeskiseksi, vaan myös monenkeskiseksi. Niissä ei ole kehitelty eteenpäin vain Lähetysseuran ja sen kumppanien pohjoinenetelä

–suhdetta tai pohjoinenitä suhdetta, vaan myös etelän kirkkojen keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä Jumalan lähetyksen toteuttamiseksi. Näin löydetään yhdessä uusia voimavaroja, tunnistetaan tarpeita, ollaan lähettämässä ja lähtemässä.


Tälle vuosikokoukselle on toimitettu myös esitys Suomen lähetysseuran sääntöjen muuttamiseksi, jotta ne ajanmukaistettuina palvelisivat entistä paremmin seuramme työtä. Ne on päivitetty vastaamaan vuoden 1995 jälkeistä kehitystä, myös vastaamaan tulevaisuuden nyt tunnistettuihin näkymiin. Niissä on täsmennetty eri toimijoiden hallinnollisia vastuita sekä otettu huomioon toisaalta meneillään oleva seurakuntarakenteen muutos ja toisaalta syvenevään kumppanuuteen ja vuorovaikutukseen perustuva työskentelymalli – se, johon äsken viittasin.


Suomen Lähetysseura on tällä hetkellä maailman suurin luterilainen toimija lähetystyössä – todennäköisesti suurimpia koko evankelisen kristikunnan piirissä. Meihin luotetaan maailmalla ja meiltä myös odotetaan paljon. Yhteistyöpyyntöjä tulee jatkuvasti enemmän kuin mihin pystytään vastaamaan. On tärkeätä, että seurakunnat, tukiyhteisöt ja yksittäiset Jumalan lähetykseen sitoutuneet auttavat meitä kantamaan sen vastuun, mikä meille on annettu.



pris. Enligt prisjuryn är biskop Mari Leppänen en karismatisk och orubblig främjare av en mer tolerant andlig kultur i Finland. 2.6.2022 kl. 18:04

NÄRPES. Närpes församling lyssnade in familjernas behov. Resultatet blev en juniorklubb för sommarlovslediga barn och en heldagsdagklubb som startar i höst. 30.5.2022 kl. 11:10

diakoni. ”Så snett kan det aldrig gå att du inte kan komma och tala med oss”, säger diakoniarbetaren Henrika Lemberg i Borgå. 20.5.2022 kl. 12:52

KLIMATET. Upp till 22 miljoner euro kan de evangelisk-lutherska församlingarna lyfta ur sina skogar varje år. När kyrkan ska vara klimatneutral 2030 får många se över sina invanda avverkningar. 26.5.2022 kl. 12:00

livshistoria. 102-åriga Doris Ståhl har varit med om två krig, evakuerat föräldrahemmet under Porkalaparentesen och suttit i Stockmanns källargångar när Helsingfors bombades. Ukrainakriget följer hon med i tidningen. – De arma människorna! Det är så hemskt så man kan inte tänka på det. 27.5.2022 kl. 16:27

KYRKANS SKOGAR. Med sina 4 356 hektar skogar är Karleby kyrkliga samfällighet den största skogsägaren inom kyrkan i Finland. 26.5.2022 kl. 11:59

KRIGET I UKRAINA. Bland dem som flyr kriget är en del de mer utsatta än andra. Vandaförsamlingarna gjorde tidigt ett beslut om vem de främst skulle ta hand om. 20.5.2022 kl. 12:38

Personligt. Elina Sagne-Ollikainen lärde sig tidigt att en människas tid här på jorden tar slut. – Det är viktigt för mig att jag använder den tid jag fått väl. 25.5.2022 kl. 12:15

ANDETAG. Louise Häggström och hennes man valde att säga upp sig från sina jobb och flytta till Bergen, en stad i ett land de aldrig besökt tidigare. Hon bloggar på Andetag-bloggen på Kyrkpressens sajt. 24.5.2022 kl. 08:26

LÄGER. I slutet av juli ställs Sabina Wallis inför sitt eldprov: att vara lägerledare vid sommarlägret i Pieksämäki. Själv har hon varit där varje sommar sedan hon var ett halvt år. 23.5.2022 kl. 18:00

TJÄNST. Domkapitlet har fått in fem ansökningar till tjänsten som stiftsdekan. För jobbet, i vilket man framför allt lägger upp prästernas fortbildning, presenterar de sökande olika meriter. De "kan Åbo Akademi", "kan regnbågsfolket" eller "kan dialogen med väckelserörelserna". 20.5.2022 kl. 16:20

domkapitlet. Domkapitlet ändrar på hur församlingspastorerna tillsätts. 19.5.2022 kl. 15:57

FÖRSAMLINGSSAMMANSLAGNING. Den föreslagna nya församlingen, som ska bestå av Malax, Petalax och Bergö församlingar, verkar inte kunna heta något där ortnamnet Malax ingår. 18.5.2022 kl. 15:56

FÖRSAMLINGSVALET. Låt inte studier och andra framtidsplaner hindra dig från att ställa upp i församlingsvalet, säger Nicolina Grönroos. 16.5.2022 kl. 13:11

GAMMAL KYRKA. Björnholmens kyrka i Jakobstad hade varit till salu i ett år innan någon vågade ta sig an projektet. De som vågade är Lars och Monica Granlund. De såg möjligheter i byggnaden. 12.5.2022 kl. 15:41

SAMKÖNADE PAR. Jenny Jansson var delegat vid Metodistkyrkans generalkonferens när samfundet fattade beslut om att godkänna samkönade vigslar. 3.6.2024 kl. 20:28

INGERMANLANDS KYRKA. Den ingermanländska kyrkans präster skapar förvirring bland kyrkfolket, säger ärkebiskop Tapio Luoma. I vems mässa går man, till vilken kyrka blir ens barn döpt? 3.6.2024 kl. 10:00

STIFTSFULLMÄKTIGE. Anita Ismark fortsätter leda stiftsfullmäktige. Missnöje med att den konservativare kandidatlistan blev illa representerad i personvalen. 30.5.2024 kl. 18:45

SOMMARLÄGER. – Arrangörerna får akta sig, för jag tror det kommer mer folk i år än ifjol då de som avvaktade får höra att lägret funkar bra i Nykarleby också, tror Anna Finell. 29.5.2024 kl. 20:04

sverige. I Arjeplog i Norrbotten i Sverige har det varit tradition att hålla högstadiets avslutning i kyrkan. Under pandemin föll den traditionen bort och skolan började fira avslutning i klassrummet i stället. 29.5.2024 kl. 19:38